Näinhän se on, että jouluun on enää viikko. Ehdin tuossa viime viikon maanantaina säikähtää. Tuli päivällä vatsakipuja, jotka sitten pahenivat. Epäilin umpilisäkkeen tulehtumista ja ehdin jo itkuisena sopertaa kullallekin omaa diagnoosiani, mutta ilmeisesti kyseessä oli vain suolistokramppeja tai jotakin vastaavia. Päivystyksessä käymisen jälkeen ja tulehdusarvojen tarkastuksen jälkeen (olivat ok!) nousi kuume heti kotona. Ehdin sitten sairastaa lähes koko viime viikon. En muista kyllä, milloin viimeksi olisi ollut noinkin paljon kuumetta ja kestänyt jopa kolme päivää. Turha sitä enää murehtia, nyt ollaan jo reippaana takaisin töissä!
Joulua odotan kyllä, mutta pakko myöntää, ettei ihan saa joulufiilistä aikaiseksi, kun maassa ei ole edes harsomaisen peitteen vertaa lunta. Ei edes sen verran, että peittyisi tuo ruma harmaus, hiekka ja sora. Tulevana viikonloppuna teen luultavasti ainakin joululaatikot valmiiksi. Täytyy vain muistaa tehdä maltillisesti, sillä viime vuonna joitain ruokia oli kyllä liiaksikin. Jouluruokien tekeminen ja niiden tuoksuttelu on sitten viimeistään se, josta saa joulumielen! Joululahjojen metsästämisestä en oikeastaan saa mitään kicksejä. Joka kauppa on vain niin täynnä ihmisiä. On punaisia naamoja, huokauksia, rynnimistä... Ei mitenkään houkuttelevaa. Paketointi on kylläkin kivaa.
Millainenhan sää on uudenvuodenaattona... Toivoisin edes pientä pakkasta. On kurja, jos joutuu loskassa ja sateessa kävelemään (kuten viime vuonna). Kuitenkin ihan toivottavaa, jos saisi katsella ilotulituksia rauhassa ilman säähäiriöitä. Ei pidä mennä nyt kuitenkaan asioiden edelle vaan nauttia asioista sitä mukaa kuin ne eteen tulevat. First things first eli puolisen tuntia aikaa päivän viimeisen asiakkaan saapumiseen! Kyseessä on englantia puhuva henkilö eli toivottavasti en onnistu sanomaan jotain väärin hoitoa ennen/aikana/jälkeen. Kyllähän minä rakastan puhua englantia, mutta siitä on vain pitkä tovi, kun olen sitä viimeksi käyttänyt. Tällä hetkellä luultavasti luen englantia ja ymmärrän sitä tekstimuodossa paremmin kuin muodostan puhetta. Toisesta olen saanut harjoitusta, toisesta en. Taidan käydä vielä pääni sisällä läpi hoitotilanteen ja laskutuksen ihan vain varmuuden vuoksi!
tiistai 17. joulukuuta 2013
keskiviikko 4. joulukuuta 2013
Oi, maamme Suomi
Pian täyttää taas tämä rakas isänmaamme vuosia. Itsenäisyyspäivän pyhä tuo mukanaan myös kolmen päivän viikonlopun, josta olen kyllä todella kiitollinen. Syysväsymystä tunnustan jossain määrin potevani. Toivottavasti piristyn jouluvalojen laittamisesta ja muutenkin joulun "tekemisestä" kotiin. Suunnitelmissa on myös hankkia sisustustavaroita ja joku lattialamppu olohuoneeseen piristämään. Ollaan murun kanssa molemmat hieman tympääntyneitä asunnon nykyiseen lookiin.
Viikonloppuna käyn myös äidin, siskoni ja tädin kanssa baletissa. Tunnen tarinan, joten toivottavasti pidän esityksestä. En oikein noin yleisesti ottaen baletista välitä. Tämä esitys ja sen jälkeinen ruokailu ravintolassa on joululahja tädiltäni meille kaikille. Vaikka nyt hieman ohjelmaa on tällekin viikonlopulle tuon kiireisen marraskuun jälkeen, pyrin rentoutumaan ihan kunnolla ja ottamaan pitkästä viikonlopusta kaiken ilon irti!
Viikonloppuna käyn myös äidin, siskoni ja tädin kanssa baletissa. Tunnen tarinan, joten toivottavasti pidän esityksestä. En oikein noin yleisesti ottaen baletista välitä. Tämä esitys ja sen jälkeinen ruokailu ravintolassa on joululahja tädiltäni meille kaikille. Vaikka nyt hieman ohjelmaa on tällekin viikonlopulle tuon kiireisen marraskuun jälkeen, pyrin rentoutumaan ihan kunnolla ja ottamaan pitkästä viikonlopusta kaiken ilon irti!
YEAH
How much is the FISH!
Harder, faster, SCOOTER! |
Tulta ja pyroja riitti |
4 AM |
Biisiä en muista, mutta aika hauskat erotuomarimaiset asut tanssijoilla |
Niin hän tarttui kitaraan ja esitti Fire-hitin vuosien takaa |
Hieman tunnelmia Scooterin Kaapelitehdas-keikalta viime viikonlopulta. Erittäin hyvä setti, kylläpä tuli pompittua ja huudettua! Jalat olikin "hieman" muussina jälkeenpäin. Ei meinannyt pystyä edes mäkkärijonossa seisomaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)