Is everybody going crazy?

Taisipa taas vierähtää vähän pidempi aika edellisestä päivityksestä. Nyt on jälleen ASIAA, joka on kenties paras syy kirjoittaa joten here goes...

Lehdethän jaksaa aina hehkuttaa tuolla rapakon takana majailevista tähtösistä jotenkin tämän tyylisesti: "Uskoisitko tätä pakkausta 60-vuotiaaksi?" tai "Näyttääkö hän sinusta 70-vuotiaalta?" Jotenkin tohon touhuun vaan alkaa mennä hermot. Tiedän kyllä, että näitä juttuja ei tarvitse lukea, mutta jostain kumman syystä silti menen sen tekemään. Viimeisimmässä jutussa kirjoitettiin: "Hän todistaa iän olevan todellakin vain pelkkä numero!" Ohessa kuva 73-vuotiaasta sileäotsaisesta ja muutenkin rypyttömästä naisesta. Todistaako hän todellakin toimittajan mielestä iän olevan vain pelkkä numero? Kumma juttu, sillä minusta hän ei todista sitä yhtään. Hän todistaa iän ja vanhenemisen olevan kompleksin aiheuttaja ja oikea pelon paikka. Hän todistaa vanhenemisen olevan syy arvosteluun ja hyljeksintään. Hän on myös hyväksynyt sen olevan sitä kaikkea ja ratkaissut tilanteen käymällä muutamissa toimenpiteissä. Ei lainkaan taistelemalla terveillä elämänarvoilla tätä hulluutta vastaan. Kommenteista löydän paljon kritiikkiä, mutta myös paljon puolustusta. Joku voi kommentoida seuraavasti: "Näyttääpä hän mahtavalta ikäisekseen!" Kirjoittaessaan kommenttiaan tämä henkilö tuskin tiedostaa, että tällä ihannoinnilla hänkin puolustaa omalla tavallaan nykyään vallitsevaa ulkokuorta palvovaa, pinnallista yhteiskuntaa. Yhteiskuntaa, jossa on OK ja enemmistön hyväksymää, että ulkoista ikääntymistä paetaan kaikin mahdollisin keinoin. Yhteiskuntaa, jossa on OK ja tavanomaista, että 50-vuotias näyttää 30-vuotiaalta.

Todella surullista. Aivan kuin ihmisen arvo häviäisi sillä hetkellä, kun hänestä huomaa ikääntymisen. Sillä hetkellä, kun näyttää ikäiseltään, ei "kelpaa" kenellekään. Hänet lykätään sivuun ajatellen: "Voisi tuokin rupsahtanut akka tehdä itselleen jotain, kävisi vaikka leikkauttamassa roikkuvan ihon kasvoiltaan". En vain ymmärrä, en kerta kaikkiaan. Millähän ilveellä iäkkäät, ryppyiset ihmiset pärjäsivät elämässään vaikkapa  pari vuosikymmentä sitten? Miten he onnistuivat olemaan yhtä "hyviä", vaikka ikä heistä näkyikin? Tänä päivänä media on onnistunut syövyttämään monien ihmisten päihin oman ihannekuvansa. Ihmiset pitävät muoti- ja naistenlehtiä Raamattuinaan, antavat niiden jakaa heille omat kymmenen käskyään: "Tavoittele alati nuorekkuutta keinolla millä hyvänsä", "Tee vartalostasi temppeli, jota itse palvot muiden ohella" jne.

Media syöttää silkkaa hulluutta lukijoilleen, tiedostan sen. Terveen ihmisen tunnistaakin siitä, ettei hän lähde hulluuteen mukaan. Lähipiirissäni ei ole yhtäkään, joka olisi ikäännyttyään käynyt kirurgisissa toimenpiteissä tai laitattamassa täyteaineita. Ehkä tämä on myös osasyy siihen, miten asiasta ajattelen.

Kauneuskirurgia on mahtava apu onnettomuusuhreille, väkivaltaisen hyökkäyksen uhreille, epämuodostumista kärsiville tai esimerkiksi toisen rinnan syöpätaistelussa menettäneille. Yläluomileikkaus tehdään useimmiten terveydellisistä syistä. Roikkuvat luomet haittaavat näköä ja siten hankaloittavat jokapäiväistä elämää. Selkäkipuja ja muita kiputiloja aiheuttavat liian kookkaat rinnat voidaan käydä pienennyttämässä leikkauksella. Naiset käyvät PIENENNYTTÄMÄSSÄ rintojaan kipujen vuoksi ja samalla iso joukko käy laitattamassa epäsopusuhtaisen suuria rintaimplantteja. This really is a crazy world we're living in. Edellä mainitut terveydelliset syyt leikkauksiin tai muihin toimenpiteisiin hakeutumisessa on mielestäni enemmän kuin hyväksyttävää. Onko terveydellinen syy sen takana, että nuori 24-vuotias nainen käy laitattamassa botoxia kasvoihinsa, täytettä huuliin ja poskipäihin? Ei ole.

Saatte ihan vapaasti pitää minua hulluna, mutta mielestäni elämän pointti ei todellakaan ole se, että hautaan lasketaan silikoneilla varustettu, sileä- ja kireäkasvoinen ihminen. Hautajaisissa voidaan sitten todeta: "Kyllä hän vaan oli vanhuusvuosinaankin aina niin upean ja nuorekkaan näköinen!" Ihmisen tulee huolehtia omasta hyvinvoinnistaan ja terveydestään, mutta sen voi tehdä ihan sillä simppelillä keinolla. Syö hyvin, liikkuu, harjoittaa stressinhallintaa, ei pidä yllä epäterveellisiä tapoja kuten tupakointia. Terveydestä ja hyvinvoinnista huolenpito ei terveellä ihmisellä sisällä kauneuskirurgiaa ja pistoksia.

Happy happy!

Ihan näin nopeasti vain päivitän, että lehtijutusta tuli oikeasti todella hyvä! Olen tyytyväinen. Kuvassa tosin näyttää, että mun etuhiukset olisi hieman rasvaiset, mitä ne ei todellakaan olleet, koska pesin ne edeltävänä iltana ihan jutun tekoa ajatellen! Hymy on aito ja rento. Muutama onnenkyynel meinasi karata silmistä, kun pääsin jutun loppuun ajatellen: "Ihan mahtavaa, vihdoin se saatiin!" Nyt odottelemaan, että ihmiset lukee jutun ja kiinnostuu. Eipä tässä kummempia, alan lähtemään pikku hiljaa kotia kohti.

YLEnanto

Eikös me eletäkin 2010-lukua? Minkä ihmeen takia sitten YLEn nettisivuilla oli ollut seuraavanlainen galluppi: "Saako lapsen opettaja olla homo?" En halua edes miettiä, kuinka paljon tuohon oli vastannut ei. Onkohan YLEn porukat kaikki kristittyjä? Raamattuhan julistaa olevan syntiä, mikäli mies on miehen kanssa. Mites nainen naisen kanssa? En edes tiennyt, että Raamattu sisältää tuollaisen tuomitsevan virkkeen. Jos kahta ihmistä sitoo yhteen rakkaus, niin mitä väliä, ovatko he keskenään samaa sukupuolta vai eivät? Eräs naista rakastava nainen sanoi osuvasti heidän rakkautensa vastustamisesta: "Miltä sinusta tuntuisi, jos sinua ja rakastasi syrjittäisiin rakkautenne vuoksi?" Tai jotakin sinne päin ainakin, mutta hyvin sanottu joka tapauksessa.

Näin tällä viikolla mainoksen Kulkuri-nimisestä teatteriesityksestä, jossa luki: "Nauru on suurin voima maailmassa". I beg to differ, sillä rakkaus on suurin voima maailmassa! Ihmiset, älkää pelätkö rakastua. 

In too deep?

Olenkohan mä joskus vähän liian syvällinen pohdinnoissani... Joskus miettiessäni, miten onnekas olen ja kuinka paljon rakastan kaikkia elämäni ihmisiä, tulee mieleen ajatus: "Mitä sitten, kun tämä elämä loppuu?" Olenko varmasti valmis luopumaan siitä? Olenko valmis luopumaan rakkaistani? Onko saanut "tarpeekseeni" heidän kanssaan vietetystä ajasta? Toisinaan mua pelottaa, kun enemmän elämää nähneet sanovat jonkun tietyn ikäajanjakson tai elämänvaiheen jälkeen elämän liitäneen eteenpäin ihan silmissä. Hui, kuulostaa kauhistuttavalta. Kuulostaa siltä, ettei olisi kykeneväinen kontrolloimaan omaa elämäänsä.

Ikuisuus on pitkä aika. En tarkoita sitä, että haluaisin viettää tällä maapallolla enemmän kuin terveys (ja muut tekijät?) sallii, mutta joskus tulee ahne olo viettäessään aikaa rakkaimpiensa kanssa. Olen varmaan nyt tosi kliseinen ja tylsä, mutta toivon sydämeni pohjasta, että saisin viettää loppuelämäni rakkaani kanssa. Minusta meidän suhteemme on "joutsensuhde". Nykyään on On-Off -suhteita, avoimia suhteita... On niitä, jotka aviossa ollessaan ravaavat "vieraissa" ja pitävät kaikin voimin kulissia pystyssä. Kaikenlaista löytyy. Omat vanhempani ovat olleet naimisissa yli 30 vuotta ja siihen päälle vielä lisänä seurusteluaika. Todennäköisesti tämä on suuri vaikuttaja siihen, miten asiasta ajattelen. Arvostan ja ihailen heidän suhdettaan ja toivon olevani rakkauden saralla yhtä onnekas. Minusta toiset vain yksinkertaisesti ovat parisuhdeihmisiä ja toiset eivät. Mikä tarve joillakin ihmisillä on hyppiä sängystä toiseen? Elämä ei tosiaan pyöri pelkän seksin, seksuaalisuuden ja seksuaalisten tarpeiden tyydyttämisen ympärillä. Jos on löytänyt oikean rakkauden ja todellisen kumppanuuden, käsittää tämän kyllä. Usein saa lukea selityksiä, kuinka lasten vanhempien välit ovat tulehtuneet, mutta lasten vuoksi pysytään yhdessä. Kumppania petetään, mutta lasten vuoksi on kestettävä. Ei ole lapsille yhtään eroa parempi, että rikkinäistä suhdetta väen väkisin pidetään yllä. Relationship on life support...

Eniten minua näissä suhdeasioissa huvittaa miehet, jotka eri foorumeilla julistavat, että miehet ovat luotu "kylvämään siementään" ja olemaan useamman "naaraan" kanssa. Näin on ehkä ollut joskus. Silloin, kun emme olleet vielä yhtä kehittyneitä kuin nyt. Ei se Raamatun julistus "täyttäkää maa" myöskään tarkoita sitä, että kuljeksisimme ympäriinsä hedelmöittämässä uusia elämän alkuja jatkuvasti ties sun kenen kanssa. Jotkut tuntuvat todella olevan sitä mieltä, että ihmistä ei ole "luotu" yksiavioiseksi. Kuka antaisi minulle vastauksen siitä, millaiseksi ihminen on luotu? Onko siihen jokin tarkka kaava tai malli? Oman käsitykseni mukaan ihminen valitsee täällä oman polkunsa, jota seuraa ja siihen ei ole kenelläkään nokan koputtamista.

Beauty is serious business

Nyt on lehtijuttu aluilla! Viime perjantaina kävi toimittaja, rupateltiin paljon kahvien äärellä, otettiin kuvia ja lopuksi tein hänelle kuumakivihieronnan selälle. Toin esille jutellessamme, että oma suuntaukseni kauneudenhoitoon on aika perinteinen. Nyt vain odottelemaan "vedoksen" saapumista sähköpostiin tarkastettavaksi!

Vielä tuosta perinteisestä suuntauksesta... Pidän hulluutena Botoxin pistättämistä (maailman vahvin hermomyrkky kuitenkin) ja jopa happohoitoja, joissa aiheutetaan ihoon "hallittu palovamma". En erityisemmin välitä kyllä huuli-injektioistakaan. Jo sen laittamisen katsominen saa kiemurtelemaan... Mikä tuollaisessa voi viehättää? 

Nykyinen kauneuskäsitys on aivan järjetön. Jokaisen pitäisi olla siitä samasta muotista: sirot kasvot, epäsopusuhtaisen suuret rinnat, teeny tiny vyötärö ja muhkea peba. Mitä kaikkea tämän kuvan syövyttäminen aivopesulla esim. nuorten tyttöjen päihin aiheuttaa? Kaikkea muuta kuin hyvää, sen verran voin sanoa. Eilenkin näin pelottavan laihan nuoren tytön. Hänen reitensä olivat samaa kokoluokkaa kuin omat käsivarteni. Nyt huom! En katsonut tyttöä inhoten, ivallisesti tai muutenkaan epäkunnioittavaan sävyyn. Olin huolissani hänen puolestaan. En voinut estää tunteen näkymistä kasvoillani. 

Ylen kakkosella näytettiin kolmiosainen, SVT:n tuottama dokumenttisarja nimeltään Kauneuskupla. Ensimmäisessä osassa seurattiin enimmäkseen 24-vuotiasta naista. Hän kirjoittaa suosittua blogia, jonka sisältönä esiintyy mm. kokemuksia uusimmista kauneustoimenpiteistä. Nainen laitattaa Botoxia säännöllisesti ryppyihinsä, hänellä on rintaimplantit, valkaistut hampaat etc. Viimeisimpänä toimenpiteenä hän harkitsi häpyhuulileikkausta, josta hänen ex-anoppinsa puhui hänelle järkeä ja ilmeisestikin sai hänet lopettamaan kyseisen toimenpiteen harkitsemisen. Herätti aika paljon ajatuksia toi kyllä. Kauneusleikkauksissa juoksemisesta voi todella tulla addiktio, niin uskon. Ensimmäisen osan lopussa näytettiin toista nuorta naista, joka katui nenäleikkaustaan. Hän sanoi aika fiksusti: "Jos muuttaa ulkonäköään pysyvästi, ulkokuori ja sisin ei ole enää samaa paria".

Katsoin myös viimeiset osat, joista toinen herätti minussa ehkä eniten vastustusta. Siinä pääosassa oli reilu kolmekymppinen nainen, joka oli saanut kaksi lasta. Hän oli päättänyt mennä "mommy makeoveriin" eli vatsan pienennysleikkaukseen sekä rintaimplanttileikkaukseen. Hänen sanoin: "Olen uhrautunut ja luopunut paljosta tulemalla raskaaksi. Jos haluan entisen vartaloni takaisin, minusta on oikein, että mies maksaa osan kustannuksista". Hänestä jopa yleisistä varoista tulisi saada tukea tämän kaltaisiin leikkauksiin. Tuollaista ajattelua en millään lailla ymmärrä. Miehen kustannuksiin osallistumisen vaatiminen viestittää omasta mielestäni: "Olen synnyttänyt meille lapset, jonka vuoksi vartaloni meni pilalle. Sinun kuuluu myös maksaa saadakseni vartaloni takaisin". Tuo yleisistä varoista tuen saaminen nyt on vielä absurdimpi ajatus. Tekeekö lapsia synnyttävä nainen isonkin palveluksen ja uhrauksen yhteiskunnan hyväksi? Enpä usko. Hyvin pärjäävät muutkin synnyttäneet vinkumatta mitään tuollaista. Miten ylipäänsä noin ulkonäkökeskeinen ihminen saa päähänsä hankkia lapsia? Kyllä jokainen lapsen hankkimiseen ryhtyvä varmasti tietää, ettei kroppa ole raskauden ja synnytyksen jälkeen samanlainen kuin ennen. Jokainen tietää varmasti myös sen, että kovalla työllä ja kärsivällisyydellä pääsee taas lähes samaan kuntoon kuin ennen. Lasten ollessa elämän tärkein asia, luulisi tuon olevan enemmän kuin tarpeeksi.

Noh, viimeinen osa käsitteli erään menestyneen ruotsalaisen plastiikkakirurgin kantaa ja näkemyksiä nykyisestä kauneusleikkausvillityksestä. Oikeastaan päähän jäi vain tämä: "Jokainen nainen ansaitsee rintaimplantit". Anteeksi mitä? Jokainen nainen ansaitsee tulla osaksi tätä suurta muottia? Millä ihmeen tavalla ansaitseminen liittyy joihinkin silikoneihin if I may ask. Ihan kuin implantein varustettu nainen välittömästi tuntisi olonsa paremmaksi, naisellisemmaksi, hyväksytymmäksi, halutummaksi jnejne. Tällaisen tunteen jokainen nainen kyllä ansaitsee ihan ilman mitään ihonalaisia palloja ja sen kyllä ymmärtää jokainen fiksu ihminen, jollaiseksi ilmeisesti tätä omassa täydellisessä maailmassaan elelevää rahanahnetta kirurgi ei voi lukea.

Lopuksi: hyväksyn kauneuskirurgian, kun
- korjataan sairauden aiheuttamia muutoksia (esim. rintasyövälle menetetty rinta)
- korjataan epämuodostumia
- korjataan onnettomuuksista tai muista tapaturmaisista tilanteista syntyneitä vaurioita
- tehdään terveydellisiin syihin perustuva leikkaus esim. näköä haittaavat silmäluomet

Täysin pinnallisuutta ylistävää, ikuiseen nuoruuteen pyrkivää kauneuskirurgiaa en. Call me judgemental or whatever you want but that's what I think.