Hui kamala

Ihminen taitaa kyllä itsensä pelottelun. Itselläni tuo taito on ainakin varsin kehittynyt. Äskettäin tunsin krampinomaista kipua alavatsassa oikealla puolella ja heti tietysti hakutuloksia kehiin, mikä minua vaivaa? Vaihtoehdoiksi tarjottiin umpilisäkkeen tulehtumista, naistentauteja, elimen repeytymistä ja ties mitä kamalaa. Auttamattomasti alkaa siinä sitten pudottelemaan diagnooseja pois: "Ei tuo ainakaan, koska..." Tämä kipu oli lyhytaikainen eikä mikään raju. Hieman kuukautiskipujen tapainen. Kuukautisia minulla ei kuitenkaan tällä hetkellä ole (sorry for oversharing), joten tietysti tuollainen kipu arveluttaa. Epäilen, ettei kyseessä ole umpilisäkkeen tulehtuminen, sillä olen käsittänyt sen etenevän muutamien tuntien aikana lopulta sietämättömäksi. Tämän yhden hetkellisen kiputuntemuksen jälkeen en ole mitään enää tuntenut *koputtaa puuta*. Erilaisia naistentauteja en halua edes miettiä tai sekoan huolesta... Kuinka ollakaan, niin minulla on huomenna lääkäriaika (varattu ihan vain pillereiden uusimista varten) ja sielläpä voinkin sitten tuoda esille tämän tuntemuksen ja tiedustella sille mahdollista syytä. Tältä erin siis jätän pohdinnat sikseen, ellei kipu ilmene uudelleen loppupäivän aikana, ja selvitän asian lääkärin kanssa.

Se hämmästyttää, kummastuttaa...

Luin tuossa juuri vuonna 2011 kirjoitetun blogitekstin kauneudenhoitoalaan liittyen. Seuraava kohta jäi erityisesti mieleeni: "Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan kosmetologin työ on yhtä raskasta fyysisesti, kun kirvesmiehen työ ja henkisesti yhtä raskasta, kun papin työ." Henkisesti on kyllä toisinaan raskasta, osa asiakkaista kertoo todella luottamuksellisia ja arkoja asioita, mutta fyysisesti yhtä raskasta kuin kirvesmiehen työ? Epäilen tuota väitettä suuresti. Raskaimmat hoidot, mitä itse teen ovat hieronnat ja jalkahoidot. Kasvohoitojen ja käsihoitojen tekeminen eivät oikeastaan ole raskaita. Kasvohoidoista "raskain" on 1,5 tunnin puhdistava kasvohoito. Jos näitä perushoitoja sekoittelee työpäivän pituiseksi kokonaisuudeksi, en usko, että on yhtä poikki kuin kirvesmies työpäivänsä jälkeen. Raskain omassa kalenterissani on tähän mennessä ollut viisi hoitoa sisältänyt päivä. Näistä hoidoista kolme oli hierontoja. Tämä "pulju" on toki ollut pystyssä vasta vuoden ja 5 kuukautta sekä muutamat päivät päälle. En voi tietää, mitä sisältää viikon kiireisin päivä esimerkiksi vuoden tai kahden vuoden päässä (mikäli on mahdollisuus tätä hoitolaa siis pitää). Huono taloudellinen tilanne Suomessa koettelee kyllä kaikkia, ainakin kuulemieni juttujen perusteella. Ihmiset ovat huomanneet asiakaskatoa jossakin suositussa kampaamossa tai kauneushoitolassa. Jos jostakin täytyy tiukkana aikana säästää, niin kyllä se valitettavan useassa tapauksessa on kauneushoitoloissa käyminen. Samalla ikävä kyllä säästetään myös yhdestä mahdollisuudesta paeta arkea ja rentoutua sen arjen keskellä. Jalkahoidoista ei pitäisi kenenkään säästää ainakaan niin, että lopettaa kokonaan käymisen! Jos tykkää käyttää päivittäin korkokenkiä, niin yhtä paljon täytyisi tykätä jalkahoidossa käymisestä.

Korkokengät ovat kauniit, tyylikkäät ja viimeistelevät asun kuin asun. Näinhän se on, mutta karu totuus on se, että jalat eivät niistä oikein pidä. Tulee kovettumia (ihan sellaisia patteja jopa) ja känsiä. Tulee myös niitä rakkoja tai hiertymiä, jos survotaan jalka liian pieniin korkkareihin. (Välihuomautus: mikä ihmeen tabu Suomessa on ostaa oikean kokoiset kengät, oli koko mikä hyvänsä? Mikä ihmeen tabu on ostaa oikean kokoisia vaatteita, oli koko mikä hyvänsä? Saako ostaja mielihyvää siitä, että toppi on vaikkapa kokoa 36, mutta sitten päälle puettuna kuitenkin luo "makkaroita" ties minne tiukkuudellaan?) Rasvapatja päkiässä lähtee "pakenemaan", josta syntyy särkyä ja kiputiloja jalkoihin. Iskunvaimennus siis heikkenee, auts luut! Olen itse sitä mieltä, että korkokengät menettäisivät hieman hohtoaan, jos pitäisin niitä jokaikinen päivä. Siispä en pidä. Suuri vaikuttaja on tietysti myös se, että mukavuudenhaluisena ihmisenä en välitä puuskuttaa ja irvistellä kivusta työmatkoilla ja sitten kotona vasta huoahtaa helpotuksesta kengät riisuessani. Oma jalkani vain on sellainen, etten kivutta voi pitää korkokenkiä biletysillan kestoa pidempään. Työmatka taittuu ihan hyvin nilkkureilla, ovat nimittäin ihmeen mukavat kävelyyn! Työmatka ei kyllä 1,5 kilometriä pidempi ole, joten se varmasti auttaa asiaa huomattavasti. Noh, olipas random kirjoitus. Tällaista tänään!

It's been a long time

Niin taas vierähti yli viikko. Vaikka omat pikkujoulut peruuntuivat, pääsin kuitenkin poikaystävän työpikkujouluihin. Mukavaa oli kyllä! Tuli tutustuttua tuon toisen puoliskon työkavereihin. Osa heistä hieman liian humalassa ja jutut sen mukaisia. Eivät ehkä ihan minun korville soveltuneet, mutta eipä se niin vakavaa ole! Harmi, etten ehtinyt mukaan maistelemaan tarjolla olleita herkkuja. Fiilis kuitenkin hyvä ja jatkopaikkaan lähdettiin sitten yhdentoista aikoihin. Menimme keskustan Maxineen, jossa en ollutkaan sitä ennen käynyt. Ihan mukava paikka, sisustettu hieman olohuoneen näköiseksi. Kirjahyllyjä, paljon sohvia jne. Suurimmaksi osaksi vain seurusteltiin ihmisten kanssa ja juotiin muutamat. Pari biisiä taisin käydä veivaamassa tanssilattialla, mutta en sen perusteellisemmin. Ei nyt mitenkään tajunnanräjäyttäviä biisejä soinut kuitenkaan. Noin puoli tuntia ennen pilkkua päätettiin lähteä ja myöhemmin tajusin, ettei olisi voinut yhtään myöhemmin lähteäkään, sillä murun silmään tuli uni jo kotimatkalla. Pitkälle iltapäivään nukuttiin eli melkeinpä siihen asti kuin Suomi-Tshekki -matsi alkoi. Matsin jälkeen mentiin sitten "naapuriin" juhlistamaan tuttavapariskunnan yhteissynttäreitä. Viihdyin kyllä. Juttelin yhden vieraan kanssa aika pitkään. Jatkoilla ei sitten oikein enää ollut virtaa tai ehkei vain innostanut? Edellisenä yönä oli baarissa oltu lähes pilkkuun asti, seuraavana yönä sama touhu ei vain jaksanut enää innostaa. Sunnuntai oli isänpäivä ja tietysti käytiin onnittelemassa molempien isukkeja. Ensin käytiin toisen isän kanssa lounaalla ja siitä sitten omaa isääni moikkaamaan hieman illemmalla. Isä sai lahjaksi jalkahoidon, kuinkas muutenkaan, kosmis kun olen. Hoidon antaminen lahjaksi on kuitenkin niin palkitsevaa myös tekijälle.

Viikko tuosta eteenpäin ja edessä oli parhaan kaverin ja omien synttäreiden juhlistaminen. Perjantaina eli kaverin synttäreinä käytiin katsomassa Sami Hedbergin Alive-show Hartwall Areenalla. Yllätysesiintyjiäkin oli. Hyvät naurut saatiin kaikki. Ihminen kyllä rentoutuu ihan täysin, kun saa nauraa oikein kunnolla ja estoitta. Show kesti reilu puoli tuntia odotettua kauemmin, joka ei kyllä itseäni haitannut yhtään. Hartwallin penkit eivät kyllä aivan yhtä mukavia ole kuin elokuvateatterin, tuollaiseen pidempiaikaiseen istumiseen siis. Siitä sitten oikein kunnon ruuhkajunalla (karjavaunulla) meille koko porukan voimin. Kahteen asti valvottiin, ei sen pidempään. Oikeastaan oli tosi mukava herätä sitten omana synttäripäivänä ennen yhtätoista. Verrattuna siihen, että olisi herännyt kahdentoista ja iltapäiväkahden välillä. Vieraiden lähdettyä jäätiin puuhailemaan peruslauantain askareita eli käytiin kaupassa ja siivoiltiin. Myöhemmin katsottiin Jokereiden peli, jonka Jokerit valitettavasti hävisi aika reilusti... Iltayhdeksältä suunnattiin sitten jälleen kohti Helsinkiä ja On the rocks-baaria, jossa oli lauantai-iltana Svobodan (Popedan biisejä coveroiva bändi) keikka. En nyt voi sanoa olevani mikään Popeda-fani, mutta silti kyllä viihdyin. Vähintäänkin osasin Ukkometson kertosäkeen laulaa mukana! Yöjunassa pakotin itseni pysymään hereillä (matka kesti jostain syystä lähes tunnin 45 minuutin sijasta). Kulta taisi simahtaa Pasilan jälkeen ja nukkui koko loppumatkan. Sunnuntai meni rauhallisemmissa merkeissä, katsottiin leffaa ja löhöiltiin.

Tässä sitä taas ollaan, arjen keskellä, kahden tapahtumarikkaan viikonlopun jälkeen. Tuulista, sateista ja synkkää ulkona. Tänä aamuna totesin jälleen kuuluvani vankasti siihen ihmisryhmään, jonka jaksamiseen ja vireyteen valon väheneminen vaikuttaa selkeästi. Olo oli kuin rekan alle jääneellä. Osittain ehkä siksi, että eilen oli maanantaiksi yllättävän työntäyteinen päivä hoitolalla. Pohjalla sitten vielä tuo "rillutteluviikonloppu", niin ei ole kyllä ihme, että hieman tekee tiukkaa arkimeininki.

Katsoin muuten tuossa äsken Cheekin "suuren uutisen" julkistamisen. Silkasta uteliaisuudesta. Asiasta kun uutisioitiin siihen malliin, että jotain hyvin salaperäistä ja Suurta on tapahtumassa. Herra kertoi aikovansa esiintyä ensi vuonna(?) Olympiastadionilla. Blaah. Onhan siellä esiintyneet paljon pienemmätkin nimet. Itse muistan olleeni Elämä lapselle-konsertissa stadionilla ajat sitten (tuskin sen arvo esiintymispaikkana oli silloin alhaisempi) katsomassa Kwania, Bomfunk MCsiä sun muita. Osa oli arvellut, että Cheek ilmoittaisi lahjoittavansa merkittävän summan uudelle lastensairaalalle. Tämä olisi kyllä ollut hatunnoston paikka ja paljon merkittävämpi uutinen. Noh, kaikki eivät voi olla anteliaita. That's just the way it is.

Tähän loppuun haluan laittaa huippusitaatin (ei liity mihinkään viestissäni kirjoittamaan asiaan, on vain niin hyvin sanottu): "Monet varmasti miettivät, miksen tee jotakin kasvoilleni. Minä olen kuitenkin päätökseni tehnyt. Näin kerran ruusun, joka oli haalistunut, ruskea ja käpertynyt. Siitä huolimatta pidin sitä kauniina" - Diane Von Furstenberg

Elämä on

Elämä on tosiaan sellaista, että asiat voivat muuttua hetkessä tai vähintäänkin puolessa vuorokaudessa. Itselläni kyse oli tuosta jälkimmäisestä, mitä siis tulee tämän viikonlopun ohjelmaani. Olin menossa pikkujouluihin huomenna, mutta sitten ne peruuntuivat. Kyse on sairastumisesta, joten minkäs asialle mahtaa. Toivon pikaista paranemista! Totta kai tunnelmani viikonlopun alkamisesta hieman lässähti, sillä olin katsellut vaatteita valmiiksi ja noin muutenkin valmistautunut. Olin innostunut näkemään vuosien takaista kämppäkaveriani. Nämä peruuntuneet pikkujoulut olisivat muutenkin tulleet hyvään saumaan, sillä miekkosella on samaisena päivänä työporukan pikkujoulut. Älkää nyt luulko, etten osaisi olla yksin, eihän asia niin ole, mutta toki mieluummin noin perjantai-iltana olen viikonloppua jollakin tapaa juhlistamassa (mikäli siihen tarjotaan mahdollisuus) kuin kotona yksin. Kun poikaystävälle saapui joskus lokakuun puolella kutsu noihin juhliin, ei siinä ollut mainintaa ollenkaan avecista. Toiset firmat pitää itsestäänselvyytenä, että avec kutsutaan esim. läheiseni miehen entinen työpaikka Teknos, toiset taas ei *köh* Itsepä olen polkuni valinnut, tässä työssä ei paljon pikkujouluja kukaan järjestele, ellei sitä itse tee. Olisi eri asia, jos työskentelisi jossain isossa hoitolassa/spassa tai vaikkapa Sokoksen kosmetiikkaosastolla (luulisi senkin porukan pitävän omat pikkujoulunsa?) Päätimme silti asiaa tiedustella omien pikkujoulujeni peruttua. Juhliin ei kuulemma ole mitään asiaa. Noh, eipä kysymisestä mitään haittaa kuitenkaan ollut! Harvoin siitä on. Toisaalta, lauantaina sattuu olemaan synttäripirskeet vastapäisessä kerrostalossa, jossa asuu tuttavapariskunta. Nyt ei ainakaan ole heikko olo lauantaina herätessään eikä myöskään sellainen "ei voisi vähempää kiinnostaa juhliminen"-fiilis.

Harmi, että kaikki kiinnostavat jaksot Vain elämää-sarjasta on esitetty. Huomenna luvassa Maarit Hurmerinnan päivä. Tuntuu aika pöntöltä katsoa, kun tietää tasan sen yhden biisin, joka on Jäätelökesä eli tuskin sitä katsonkaan. Ehkä saan päähäni käydä vuokraamassa jonkun leffan ja katson sen siemaillessani viiniä hhmmm... *Jorma Uotinen-imitaatio* Ei huono!

What is wrong with people?

Tuossa juuri selailin Ilta-Sanomien uutisotsikoita, joista ensimmäisenä vilkaisin juttua tästä uudesta "viinabuffetista". Jos nyt oikein käsitin, niin 50 €:lla saa 20 drinkkilippua. Jutun yhteydessä oli galluppi: "Jaksaisitko juoda 20 drinkkiä?" Tähän oli 82 % vastannut myöntävästi, joka tekee siitä reilusta 14 000:sta reilut 11 000 ihmistä. Mikäli jokaisella lipulla saa aina yhden miedon tai väkevämmänkin, niin tuo on kyllä aika hurja määrä. Itse olisin samaisesta määrästä teho-osastolla hoidettavana eikä minua yhtään hävetä tätä paljastaa. Vaikkakin se määrä olisi pelkkiä mietoja ja jokainen sen 0,33 litran verran. Olen tyytyväinen, etten ole alkoholin jättikittaaja tai siis tehnyt itsestäni sellaista. Ei kai kukaan sellainen "valmiiksi" ole.

Pitkään ajattelin, ettei se kenellekään kuulu, minkä verran alkoholia kulutan. Kyllä se kuitenkin kuuluu kaikille läheisilleni. Luin ihailemani naisen, Sophia Bushin kirjoittaman kommentin aiheesta, joka menee näin: "Getting wasted is only ok when you're young and don't know any better". Tämä herätti minut.

Mainitsemani jutun kommenteista suurin osa on "eihän tuo ole mitään"-tyyppisiä, joista sitten useammat lukijat ovat tykänneet, mikä on kyllä todella surullista. Mikä ihmeen ihailukulttuuri maassamme on alkoholin suurkuluttajia kohtaan? Kiinnostaisi hirveästi nähdä, minkä ikäisiä näiden kommenttien kirjoittajat ovat. Ymmärrän, että alle 20-vuotiaat tai hieman lapselliselle tasolle jääneet 20-25-vuotiaatkin varmasti leveilevät juomamäärillään, mutta tuskinpa ainoastaan sen ikäiset ovat jutun alle kommentoineet. Mietinpä vain...

Halloween tunnelmia

Ruokapöytä Halloween-lookilla

Kammottava viesti eteisen peilissä

Vessan ovi

Vessan peilikin töhritty

Noiden kiinnittämisessä meinasi mennä hermot

Aika pelottavalta näytän tossa vasemmalla ottaessani kuvaa

Ei ollut autenttista kaiverrettua kurpitsaa, mutta oli sentään jonkunlainen