No onkos tullut kesä?

Sitä tässä vain ihmettelen, että kuinka Suomen yleensä kylmin kuukausi eli helmikuu, näyttää tällä hetkellä (ainakin Helsingissä) siltä, että elettäisiin huhtikuun loppua? Iltapäivälehdet hehkuttavat kevään tulleen jo! Viikko tai pari sitten saimme lukea lehdistä, että pakkasta on vielä luvassa maaliskuun puolella. Ei kyllä tiedä yhtään, mitä odottaa. Tämä talven kulku on ollut ihan käsittämätöntä vuoristorataa ja todella surkea kyllä hiihdon ystäville (näihin lukeutuu myös oma avo). Ensin otti aikansa, että lämpötila tippui nollan tienoilta reippaasti pakkasen puolelle. Tämän pakkasjakson jälkeen lämpeni jälleen. Vielä on siis mahdollisesti luvassa pakkaskelejä, vaikka siltä ei kyllä todellakaan näytä. Tyypillinen talvi kyseessä ei ainakaan ole. Pitäisikö kehittää uusi termi tällaisia vuodenaikoja varten, jotka eivät lunasta "lupauksiaan"? Miten olisi syske tai sysvät? Tuossa termissä yhdistyisivät syksy ja kevät. En minä nyt napise tässä mistään ja eipä se mitään hyödyttäisikään. Luontoäidin voimille ei kukaan mahda mitään eikä luontoäiti mahda mitään ihmisten aiheuttamalle ilmaston lämpenemiselle. Ihmettelenpä vain. Elämä on paljon mielekkäämpää, jos pohtii ja mietiskelee asioita!

Tällä aikaisella kevään tulolla on huonot puolensa. Siitepölyallergikkojen ahdinko ja allergialääkeriippuvuus alkaa tavallista aiemmin. Itselläni on paha koivuallergia. Koivu ei todennäköisesti kuki paljoakaan aiemmin huolimatta nyt jo julistetusta aikaisesta kevään tulosta. Näin ainakin toivon! Leppä ja pähkinä ovat näitä varhaisempia kukkijoita eli niille allergiset joutuvat varautumaan oireisiin tavanomaista varhaisemmassa vaiheessa. Herkimmillä leppä- ja pähkinäallergikoilla saattaa olla oireita jo nyt. Näin ymmärsin ainakin Forecan siitepölytiedotteesta. Koivuallergikkojen kannattaa aloittaa lääkkeiden popsiminen huhtikuun alkuvaiheilla ja aivan viimeistään huhtikuun lopussa. Tietääkseni pari viikkoa kun on aloittanut "etukäteen" lääkkeiden käytön, allergiaoireet lieventyvät. Noh, vaikuttipas nyt varsin näsäviisaalta ja tietoiskumaiselta!

Täytyy nyt hyödyntää tämä kummallisen keväinen sää ja lähteä illalla reippaalle kävely- tai hölkkälenkille. On ollut taas taukoa liikkumisesta. Motivaatio on heittänyt häränpyllyä kuten sääkin. Ei siihen oikein löydy muita kuin tekosyitä, jos aivan rehellinen olen. Taidan olla sellainen ulkoliikkuja, että pidän kuivasta ja siististä säästä. Tihkua voimakkaammassa sateessa tai loskasäässä en kyllä itseäni lenkille saa. Niin intohimoinen lenkkeilijä en ole. Tässäpä oiva syy hankkia jäsenyys jollekin kuntosalille ja alkaa käymään vaikkapa ryhmäliikuntatunneilla. Aikoinaan oli tämä tyttö intona BodyPump-, BodyCombat- ja BodyJam-tunteihin! Hinnat ovat kuitenkin aika suolaisia. Täytyy miettiä asiaa...

Herätä mut, kun tää on ohi

Olen todella innoissani uudesta Kalahari-sarjasta, jonka tuotteita on nyt myynnissä hoitolalla! Maaliskuussa saan aloittaa tekemään myös Kalahari jalka- ja käsihoitoja sekä vartalohierontaa. Tuo vartalohieronta on aivan mahtava! Tässä näkyykin vähän tuote- ja fiiliskuvaa.












Olympialaiset ovat ohi! Siihen loppui sitten takamuksen jokailtainen turruttaminen television ääressä. Olihan niitä mukava katsoa, mutta toisaalta pelkästään hyvä, ettei enää tuntikaupalla tule istuttua sohvalla.

Suomen saldo kisoista: 5 mitalia. Kultaa hiihdon parisprintistä, hopeaa hiihdosta ja lumilautailun slopestylesta sekä pronssia jääkiekosta. Kiitos! Itse herkistyin hieman Suomen voitettua pronssia. En niinkään herkistynyt mitalisaavutuksesta, vaan siitä, miten konkarit herkistyivät haastatteluissa pelin jälkeen. Timonen ja Selänne. Näitä herrasmiehiä ei vain pystynyt katsomaan herkistymättä!

Pronssimitalin juhlinta oli mahtavaa ja mieltä ylentävää, mutta hopean juhlinta eilisiltana taisi jäädä Ruotsilla vähemmälle. "So wake me up when it's all over" lauletaan ruotsalaisen Aviciin biisissä Wake me up. Tämä soi heti sen jälkeen, kun Ruotsi oli hävinnyt olympiakullan. Aika karu kappalevalinta, eikö? Naureskelinkin, kuinka Kanada juhlii ruotsalaisen musiikin siivittämänä kultaa ja ruotsalaiset rypevät pettymyksessä. Minullehan tuo sopi mainiosti, sillä olen tyypillinen suomalainen, jolla on sisarusmainen suhde naapurimaahan: nahistelua, ilkeilyä ja paremmuuden kilvoittelua. Paras lopputulos olisi toki ollut Suomen kulta, mutta kaikkea ei voi saada. Suomelle kultaa Etelä-Korean kisoissa vuonna 2018? Se jää nähtäväksi.

Nyt täytyy ahkerasti palata arjen haasteisiin!

Got to love Mertaranta

Täytyy nyt nousta puolustukseen, kun luin niin paljon negatiivista tämän Sotshin "selostuskohun" keskellä Antero Mertarannasta. Tämä olkoon siis tribuutti Antero Mertarannalle.

Kun Suomi voitti jääkiekon MM-kultaa Globenissa 1995, olin aika pieni vielä. Ymmärsin kuitenkin jotakin. Ainakin sen, että jääkiekossa on paljon tunnetta pelissä. Jotakin niin upeaa siinä oli, että nykyään voin valehtelematta sanoa seuraavani jääkiekkoa (miesten) palavalla intohimolla. Selostaja on tärkeässä roolissa. Liian vaisu selostaja on tylsä, tunnelmaan ei pääse mukaan. Minulle ainoa oikea selostaja on aina ollut Antero Mertaranta. Monet valittavat, että Mertaranta on kamala huutaja eikä sellaista kestä kuunnella. Itsekin huudan jännittävissä tilanteissa ja etenkin silloin, kun oma joukkue tekee maalin. Kyllä, nainenkin voi ja saa huutaa seuratessaan urheilua. Jos katson jääkiekkoa, olen täysillä mukana. En vajavaisesti enkä edes puolivillaisesti. Syke on välillä nopea ja täytyy vetää syviä henkosia, jos oikein jännittävää ottelua seuraa. Mitä järkeä sitä on edes katsoa, jos on vähänkin sellainen fiilis, että parempaakin tekemistä keksisi? Kaltaiselleni jääkiekon katsojalle Antero Mertaranta on täydellinen selostaja. Hän luo jännittävän tunnelman taitavasti puhenopeutta ja äänenväriä vaihdellen. Mertarannan selostuksia kuunnellessa kerrytti myös omaa kiekkotietoutta ja väliin sai kuulla pikkuknoppejakin. Mertaranta on saanut minut myös monesti hykertelemään naurusta. Siinä tilanteessa se vain osuu ja uppoaa. Videot selostuskopista ovat myös mahtavaa katseltavaa. Antsa nykii ennen maalia ja kun se tulee, hän ponkaisee pystyyn ja tuulettaa! Ei ole Antsan voittanutta, hänen mollaajat jätän omaan arvoonsa! Hellurei hellurei!

Random rant

Helmikuun alkua eletään ja pakkanen on mennyt aika lailla pyllylleen. Muutama pakkasaste taitaa olla, mutta olipa tuossa useampina viime päivinä ihan loskakeli. Ruskeaa, rumaa loskaa. Tämä sää on kyllä niin ailahtelevaa, että se ilmaston lämpeneminen, jolla ihmisiä on peloteltu, ei tosiaan ole mikään leikin asia. Toivottavasti koululaiset saisivat ainakin hiihtolomalla perinteisessä talvisäässä harrastaa ja liikkua. Toivon tietysti myös omalle lyhyelle talvilomalleni (mikäli sellaisen nyt pidän) kaunista talvisäätä.

Olympialaiset alkoivat tänään ja suomalaisista mieslumilautailijoista slopestylen finaaliin on päässyt jo kaksi, mahtavaa! Miesten jääkiekkoa odotan kuin kuuta nousevaa, mutta jääkiekkoilut alkavat vasta ensi keskiviikkona. Suomen ensimmäistä peliä en näe ainakaan kotisohvalta, sillä se tulee jo aamukymmeneltä. Se on tosin Itävaltaa vastaan eli kyllä meidän leijonat sen helposti hoitavat.

Helsingin keskustaan on ilmestynyt "Lahjoita hyvä kuolema"-mainoksia, joilla mainostetaan yhteisvastuukeräystä saattohoidon parantamiseen. Ovat kyllä aika pysäyttäviä ja karujakin mielestäni. Oliko ne pakko tehdä juuri tuollaisella synkällä, nykyaika meets Kalevala-tyylillä? Eikö tällainen juuri lisää kuoleman "tabua" tai kuolemanpelkoa? Tiedän, että kuolemakin on osa elämän kulkua ja hautajaiset ovat juhla aivan kuten häätkin, mutta silti... Tämän ikäisenä en kyllä vielä osaa suhtautua kuolemaan mitenkään myönteisesti tai edes neutraalisti. Ei kai minun tarvitsekaan osata?

Tämä on nyt täysin tajunnan virtaa, loikkaan iloisesta asiasta johonkin vakavaan ja syvälliseen ja sitten taas kepeään ja hauskaan. Ehkä se on suositeltavaa ja terapeuttista? Siten ei jää liikaa murehtimaan noita synkkiä asioita.

Here goes... Laihdutus on kovassa huudossa. Joka tuutista tulee, miten ja kuinka nopeasti pitää laihtua. Dieettineuvoja tv:ssä, lehdissä, radiossa ja netissä. Aivan joka paikassa. Katsoin eilen Jutta ja puolen vuoden superdieetit-ohjelmaa. Se on jostain syystä todella koukuttava ohjelma, vaikken koskaan ole ollut mikään laihdutusintoilija enkä luultavasti koskaan tule olemaankaan. Noh, ohjelmaan osallistuneillehan on projektin aluksi suunniteltu tarkat ruokavaliot. Mitä saa syödä ja mitä ei. Kaikki on kirjattu ylös. Eräs nuori nainen oli noudattanut täydellisesti ohjeruokavaliota. Yksi pieni hairahdus hänelle kuitenkin oli sattunut. Hän nimittäin söi kymmenen cashewpähkinää liikaa! Siis OH. MY. Kas kummaa, dieetti ei siihen hairahdukseen kaatunut ja minä sain hyvät naurut. Vaikka kuinka olisi dieetillä ja vielä tv-ohjelmassa mukana, niin itselleen ei saa olla yliankara. Ei tee hyvää. Eipä muuta tällä kertaa!