Täytyy nyt nousta puolustukseen, kun luin niin paljon negatiivista tämän Sotshin "selostuskohun" keskellä Antero Mertarannasta. Tämä olkoon siis tribuutti Antero Mertarannalle.
Kun Suomi voitti jääkiekon MM-kultaa Globenissa 1995, olin aika pieni vielä. Ymmärsin kuitenkin jotakin. Ainakin sen, että jääkiekossa on paljon tunnetta pelissä. Jotakin niin upeaa siinä oli, että nykyään voin valehtelematta sanoa seuraavani jääkiekkoa (miesten) palavalla intohimolla. Selostaja on tärkeässä roolissa. Liian vaisu selostaja on tylsä, tunnelmaan ei pääse mukaan. Minulle ainoa oikea selostaja on aina ollut Antero Mertaranta. Monet valittavat, että Mertaranta on kamala huutaja eikä sellaista kestä kuunnella. Itsekin huudan jännittävissä tilanteissa ja etenkin silloin, kun oma joukkue tekee maalin. Kyllä, nainenkin voi ja saa huutaa seuratessaan urheilua. Jos katson jääkiekkoa, olen täysillä mukana. En vajavaisesti enkä edes puolivillaisesti. Syke on välillä nopea ja täytyy vetää syviä henkosia, jos oikein jännittävää ottelua seuraa. Mitä järkeä sitä on edes katsoa, jos on vähänkin sellainen fiilis, että parempaakin tekemistä keksisi? Kaltaiselleni jääkiekon katsojalle Antero Mertaranta on täydellinen selostaja. Hän luo jännittävän tunnelman taitavasti puhenopeutta ja äänenväriä vaihdellen. Mertarannan selostuksia kuunnellessa kerrytti myös omaa kiekkotietoutta ja väliin sai kuulla pikkuknoppejakin. Mertaranta on saanut minut myös monesti hykertelemään naurusta. Siinä tilanteessa se vain osuu ja uppoaa. Videot selostuskopista ovat myös mahtavaa katseltavaa. Antsa nykii ennen maalia ja kun se tulee, hän ponkaisee pystyyn ja tuulettaa! Ei ole Antsan voittanutta, hänen mollaajat jätän omaan arvoonsa! Hellurei hellurei!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti