Helmikuun alkua eletään ja pakkanen on mennyt aika lailla pyllylleen. Muutama pakkasaste taitaa olla, mutta olipa tuossa useampina viime päivinä ihan loskakeli. Ruskeaa, rumaa loskaa. Tämä sää on kyllä niin ailahtelevaa, että se ilmaston lämpeneminen, jolla ihmisiä on peloteltu, ei tosiaan ole mikään leikin asia. Toivottavasti koululaiset saisivat ainakin hiihtolomalla perinteisessä talvisäässä harrastaa ja liikkua. Toivon tietysti myös omalle lyhyelle talvilomalleni (mikäli sellaisen nyt pidän) kaunista talvisäätä.
Olympialaiset alkoivat tänään ja suomalaisista mieslumilautailijoista slopestylen finaaliin on päässyt jo kaksi, mahtavaa! Miesten jääkiekkoa odotan kuin kuuta nousevaa, mutta jääkiekkoilut alkavat vasta ensi keskiviikkona. Suomen ensimmäistä peliä en näe ainakaan kotisohvalta, sillä se tulee jo aamukymmeneltä. Se on tosin Itävaltaa vastaan eli kyllä meidän leijonat sen helposti hoitavat.
Helsingin keskustaan on ilmestynyt "Lahjoita hyvä kuolema"-mainoksia, joilla mainostetaan yhteisvastuukeräystä saattohoidon parantamiseen. Ovat kyllä aika pysäyttäviä ja karujakin mielestäni. Oliko ne pakko tehdä juuri tuollaisella synkällä, nykyaika meets Kalevala-tyylillä? Eikö tällainen juuri lisää kuoleman "tabua" tai kuolemanpelkoa? Tiedän, että kuolemakin on osa elämän kulkua ja hautajaiset ovat juhla aivan kuten häätkin, mutta silti... Tämän ikäisenä en kyllä vielä osaa suhtautua kuolemaan mitenkään myönteisesti tai edes neutraalisti. Ei kai minun tarvitsekaan osata?
Tämä on nyt täysin tajunnan virtaa, loikkaan iloisesta asiasta johonkin vakavaan ja syvälliseen ja sitten taas kepeään ja hauskaan. Ehkä se on suositeltavaa ja terapeuttista? Siten ei jää liikaa murehtimaan noita synkkiä asioita.
Here goes... Laihdutus on kovassa huudossa. Joka tuutista tulee, miten ja kuinka nopeasti pitää laihtua. Dieettineuvoja tv:ssä, lehdissä, radiossa ja netissä. Aivan joka paikassa. Katsoin eilen Jutta ja puolen vuoden superdieetit-ohjelmaa. Se on jostain syystä todella koukuttava ohjelma, vaikken koskaan ole ollut mikään laihdutusintoilija enkä luultavasti koskaan tule olemaankaan. Noh, ohjelmaan osallistuneillehan on projektin aluksi suunniteltu tarkat ruokavaliot. Mitä saa syödä ja mitä ei. Kaikki on kirjattu ylös. Eräs nuori nainen oli noudattanut täydellisesti ohjeruokavaliota. Yksi pieni hairahdus hänelle kuitenkin oli sattunut. Hän nimittäin söi kymmenen cashewpähkinää liikaa! Siis OH. MY. Kas kummaa, dieetti ei siihen hairahdukseen kaatunut ja minä sain hyvät naurut. Vaikka kuinka olisi dieetillä ja vielä tv-ohjelmassa mukana, niin itselleen ei saa olla yliankara. Ei tee hyvää. Eipä muuta tällä kertaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti