Varmaan ensimmäistä kertaa olin sitä mieltä, ettei olisi tarvinnut katsoa viisulähetystä loppuun asti. Voittajakin julistettiin jo muutamia viimeisiä pisteenantoja ennen. Koko homman voitti Itävallan Conchita Wurst (tuo "conchita" on muuten aika karu haukkumanimi espanjan slangilla). Hänelle varmasti unelmien täyttymys, kovin oli ainakin liikuttunut. Itse olen kyllä sitä mieltä, että kappale oli aika pitkästyttävä ja vanha tyyliltään. Jotenkin laahustava. Itselleni selvisi vasta finaali-iltana, että Conchita oli luonut hahmon eikä edustanutkaan itseään tällä uniikilla persoonalla. Olin koko ajan luullut aivan muuta. Hypetys edustajan rohkeudesta täytti palstatilaa jo edustajien saapuessa Kööpenhaminaan. Jotenkin jäi siis sellainen olo, että viisut voitettiin tarinalla. Kappalehan ei siis itseäni säväyttänyt, keskivertoa taustamusaa jossakin vanhassa Bond-elokuvassa. Parempia laulajiakin oli kyllä.
Suomi ylsi finaalissa sijalle 11. Kyllä olin miettinytkin, että Kristaa paremmin täytyy oman logiikkani mukaan pärjätä. Kovin oli Suomen poikiakin hypetetty ennen kisoja. Kummasti silti esimerkiksi meidän kappaletta kovin rakastaneet britit soivat pojille vain 6 pistettä. Olen silti tosi tyytyväinen tuohon sijoitukseen.
Armenian esitys jäi harmittamaan. Veikkauksieni mukaan oli kuin olikin top 5-porukassa, mutta miksi ihmeessä heidän lavashowhunsa kuului vai laulaja?! Jos mukaan olisi otettu vähintään viulisti, esitys olisi tehostunut paljon! Oma visio: laulaja aloittaa rauhallisesti ja ehkä hieman hämärässä valossa ja sitten ennen viuluosuutta upea naisviulisti lipuu lavalle jossakin punaisessa mekossa, jossa on pitkä laahus. Soittaa settinsä ja voimaannuttaa esitystä. Olisiko se ollut niin vaikeaa? Kyllähän siinä taustalla olisi mennyt myös tanssija sen viuluosuuden päätyttyä ja dubstep-osuuden alkaessa. Viulisti voisi toki olla moniosaaja ja viskata viulun pois ja tanssia perään. Jännä, kun Jannika B kovasti esikatseluissa korosti, että ei sillä dubstepillä enää pärjätä. Kaksi vuotta sitten olisi toiminut, mutta ei enää. Sanoisin kyllä, että pärjätään, jos kappale on top 5:ssä. Noin muutenkin huvittava "lausunto", sillä dubstepin suosio ei ainakaan nähdäkseni ole laantunut lainkaan.
Leijonat aloittivat MM-urakkansa tuona viisujen finaalipäivänä. En nyt ihan kokonaan peliä nähnyt, mutta ilmeisesti kolmannessa erässä meni sitten sen alun viisiminuuttisen jälkeen homma aivan pieleen, sillä tappio tuli ensimmäistä kertaa arvokisoissa Latviaa vastaan. Ei merkittävä tappio (3-2), mutta kuitenkin. Murheenkryyni jatkoi kasvamistaan eilen. Suomi hävisi Venäjälle 4-2. Venäjä on toki aina ollut kovempi vastus kuin Latvia, mutta ei sen silti noin pitänyt mennä. Tälliäkin tuli Jormakalle. Tästä ei ole seurannut vielä minkäänlaista rangaistusta venäläispelaajalle. Päätuomareina toimivat, yllätys yllätys, ruotsalaiskaksikko. Toiset väittävät, että kyseessä oli puhdas taklaus. Minä kyllä näin selkeästi kyynärpään noston päähän ja sitten tippui Jormakka jäähän. Kommentaattoritkin sanoivat, että kiekotonta taklattiin ja vielä kyynärpäällä päähän. Jonkun mukaan vielä hyppyä oli nähtävissä ennen iskua. Tämä tapaus on ilmeisesti selvitettävänä, mutta en kyllä odota mitään. Jos jotakin tulee, ei se varmasti ole riittävä rangaistus.
Tämä Jormakan loukkaantuminen tapahtui toisessa erässä. Sen jälkeen Venäjä pamautti 4-1 lukemat tauluun. Ennen erän päättymistä Karalahti kavensi. Kolmas erä alkoi siis tilanteessa 4-2. Varmasti tuossa Jormakan tapauksessa oli paljon pohdittavaa pelaajille erätauolla, mutta kyllä poikien olisi pitänyt saada koottua ajatuksensa ja lähteä "tappomeiningillä" viimeiseen erään. Kahden maalin päästä on noustu ennenkin, täpärästikin. Noh, nyt odottamaan huomista peliä Saksaa vastaan. Käsitin niin, että jos Suomi huomenna häviää, ei vielä tipu, mutta neljäs on sitten pakko voittaa. Kyllähän Suomi nyt huomenna sen voiton ottaa, täytyy ainakin uskoa niin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti