maanantai 5. toukokuuta 2014

Viisut, keikka ja lätkän MM edessä!

Vappu tuli ja vappu meni! Grilliruokaa ja itsetehtyä pizzaa maistelin, pelailin bilistä, hengailin rakkaiden kanssa ja liituvärjäilin hiuksia. Tämä jälkimmäinen osoittautuikin luultua sotkuisemmaksi puuhaksi. Laitoin pohjalle muotoilutuotetta (kuten neuvottiin), hinkuttelin liituväriä latvoihin ja pariksi raidaksi ja lopuksi ainakin pyrin kiinnittämään värin hiuksiin lakalla. Nooh, parin tunnin kuluttua sitten muut neuvoivat vilkaisemaan paitaani ja kaulaani. Iho oli värjäytynyt décolleté-alueelta ja kaulalta ja kivana ekstrana kauniin pinkki paitanikin oli imenyt väriä itseensä. Kenties sitten innostuin vain käyttämään väriä liikaa, joka vaikeutti värin kiinnittymistä? Kaikkihan lähti suihkussa ja pesukoneessa pois, mutta onhan tuo nyt ikävää, jos vaikka juhliin laittaisi vaaleaa vaatetta päälle, johon sitten tarttuisi liilaa ja ihokin näyttäisi mustelmille nuijitulta! Taidan ensi kerralla tehdä niin, että laitan tuota väriä vain raidoiksi, niin säästyn paljolta päänvaivalta.

Katselin lauantaina neljä tuntia viisujen esikatseluita ja mielestäni Suomi on kyllä todella vahvoilla! Muutamat kappaleet ovat taas vaihteeksi mautonta höttöä, toiset muuten vain surkeita ja väliinputoajiakin riittää. Eniten mietitytti Puolan kappale. Hintikka alusti biisin seuraavasti: "Kappalehan on kerännyt Youtubessa yli 40 miljoonaa katselukertaa". Alun jälkeen oli selvää, miksi niin moni on videon katsonut. Itse kappaleessahan ei ole mitään ideaa, mutta videon idea on selkeä: esitellä puolalaisten nuorten naisten rintavarustuksia. Jokin räppäri oli raahattu mukaan, mutta mielestäni hän ei ollenkaan esiintynyt? Puolan edustaja on ilmeisesti sitä mieltä, että seksiä tihkuvalla videolla voitetaan. Noh, näin ei nyt kuitenkaan ole asia ollut viime vuosina (esim. Tanska ja Ruotsi). Kyllähän sitä voisi harkita, että palkittaisiin myös erikseen viisujen Youtube-suosikki? Jos se nyt jotakuta lohduttaisi... Tytöillä on videossa päällään saksalaistyyliset asut (tarkoitan niitä Oktoberfest-tyylisiä), joissa rintamus on hyvinkin antava. Omiin silmiini näytti myös siltä, ettei yhdelläkään leidillä varustus ollut C-kuppia pienempää. Näitä öljyttyjä (tai voideltuja, sillä videossa kirnuttiin voita?) rintoja sitten zoomailtiin useaan otteeseen. Lähikuvaa nähtiin myös ehdottelevasta huulten nuoleskelusta. Kaiken huippu oli kuitenkin se, kun tytöt puukepeillään kirnusivat rivissä voita nautinnolliset ilmeet kasvoillaan. Keppi meni ylös ja alas juuri rintojen keskellä (ei sentään välissä). Että tällaista! Pidin videota aika kuvottavana. Varmasti löytyy miehiä, jotka kuolavanat suupielestä roikkuen seurasivat videon tapahtumia, mutta noh, ei siitä sen enempää... En nyt millään jaksa uskoa, että Puola niittää menestystä viisuissa. Millaista lavaesitystä heiltä odotetaan tuollaisen videon jälkeen? Youtubeen voi laittaa mitä tahansa (vaikka sitten ikärajan taakse), mutta viisulavalla ei voi kyllä tehdä ihan mitä huvittaa.

Ensimmäinen semifinaali on huomenna. Siitä menee omien laskujeni mukaan yhdeksän edustajaa finaaliin ja samoin toisesta semifinaalista. Varmoja finalisteja eli rahoittajamaita on kuusi. Tuosta tulisi yhteensä se 24, joka on ollut viime vuosien finalisten määrä.

Omat jatkoveikkaukseni ensimmäisestä semifinaalista:
  1. Armenia (on mentävä)
  2. Ruotsi
  3. Viro
  4. Venäjä
  5. Azerbaijan
  6. Ukraina
  7. Alankomaat (ihanan tunnelmoiva)
  8. Montenegro
  9. Unkari
Voi myös olla, että pirulaiset laittavat Islannin hilipatipippaa-biisin ja Moldovan kamalan Ursulan jatkoon, jolloin noista jäisi sitten kaksi pois. Kaksi, jotka voin helposti tiputtaa: Viro ja Venäjä.

Nyt, kun pääsin tämän veikkailun makuun, niin laitanpa saman tien toisen semifinaalin veikkaukset kehiin:
  1. Suomi (no tämähän on päivänselvä)
  2. Malta 
  3. Israel
  4. Norja (itse en tästä välitä)
  5. Irlanti
  6. Kreikka (tämän istrumentaaliosio on niin AH)
  7. Slovenia
  8. Itävalta
  9. Sveitsi
Tämä toinen semifinaali oli kyllä vaikeampi miettiä... Ei oikeastaan niin väliä jatkoon menijöistä, mutta Suomen on mentävä. Muuten on kyseessä oikeusmurha. Kreikka on ihan kiva poppisbiisi, mutta jatkopaikan ansaitsemisesta en tiedä. Israelin Mei taas ansaitsee päästä jatkoon, vahva biisi ja vahva laulaja! Muistisääntönä siis: Valko-Venäjä ja Puola ei jatkoon - Suomi ja Israel jatkoon.

Sitten vain innolla odottelemaan ja veikkauspaperit kädessä jännäämään tuloksia! Tykkään oikeasti tehdä viisuista ihan spektaakkelin noin kotisohvallakin.

(Välihuomio: tämä postaus on epäilemättä pisin kaikista)
Tasan viikon päästä pääsen sitten Justin Timberlaken keikalle. Olen miettinyt, pitäisikö JT:n uusia biisejä vähän kuunnella, etten ole sitten aivan hoomoilasena siellä. Vanhasta tuotannosta tiedän paljon. Uusista vain Mirrorsin, Suit and tien ja TKO:n eli miksikään superfaniksi en voi itseäni sanoa. Uskon kuitenkin, että fiilis on mahtava ja halli on täynnä! Sophia Bush kehaisi tätä nimenomaista showta visuaalisesti parhaimmaksi, mitä on nähnyt eli odotan mielenkiinnolla.

Sitten tähän kolmanteen odotuksen aiheeseen, joka tämän penkkiurheilijan saa intoilemaan: LÄTKÄN MM.

Ihan mahtavaa taas päästä kannattamaan Leijonia! Mertarantaa en näillä näkymin kuule kuin vähän. Oletus tosin oli, etten kuulisi yhtään, joten onhan se kuitenkin positiivista, jos edes vähän. Joukkueeseen valitut pelaajat osittain ihmetyttävät. Päätäni miehittää myös epäilys: voiko Suomi yltää tänä vuonna kultaan? Joka tapauksessa tämä on niitä kevään huippuhetkiä, jotka saan jakaa muruni kanssa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti