Taisi mennä muuten osittain nuo kuvat postauslinkkien sun muiden päälle. Ovat kuitenkin mielestäni aika silmää hiveleviä (vaikka itse sanonkin ja ovat otettu "epäpätevällä" kameralla) ja ansaitsevat suurehkon koon, joten saavat pysyä noin. Jälleen kului viikko... Olen ilmeisesti tykästynyt tähän "kirjoitus kerran viikossa"- rytmiin. Ei kai sentään? Olisi kyllä mukavampi saada kirjoiteltua useammin. No jälleen on mielen päällä asiaa, joten ainakin hyvä syy naputella tuntemuksia.
Sain muutama päivä sitten luettua loppuun Cathy Kellyn Lessons in heartbreak. Tällä hetkellä luen ahnaasti Lisa Jewellin After the party-kirjaa. Jewelliä olen tainnut lukea yhden kirjan tätä ennen, mutta Cathy Kelly oli uusi tuttavuus. ASIAAN: molemmista kirjoista olen pannut merkille erään seikan. Lapsien tulo parisuhteeseen kuvataan mullistavaksi, enemmänkin negatiivisella kuin positiivisella tavalla. Molemmat kirjat huokuvat varmoina, että lasten tulo vie parisuhteesta intohimon, läheisyyden, taianomaisuuden ja mitä vielä... Lapsen tai lapsia joskus haluavana mietin: "Onko aivan pakko? Meneekö se väistämättömästi mukamas noin? En halua tuollaista! Eikö sitä voi mitenkään estää?!" En pidä näistä tunteista, mitkä näiden kahden kirjan lukeminen minussa on nostanut pintaan. Kirja on minulle kuitenkin aina vakuuttavampi kuin elokuva. Kirjat ovat harvoin "hollywoodisoituja" (älä kysy, se nyt vain on sopiva termi tähän) toisin kuin elokuvat. Sen vuoksi ne säilyttävät uskottavuutensa paremmin. Väistämättä ajattelee, että jospa tämän kirjailijan lähipiirissä on todellinen pariskunta ja tällä pariskunnalla on meneillään tai ollut joskus elämänvaihe, johon hänen kirjansa osittain pohjautuu. Silloinhan se ei ole fiktiota. Silloinhan se voisi tapahtua myös minulle. Suurempi osa minusta haluaa kuitenkin ajatella, että eihän tuolla tavalla voi noin vain käydä parille, joka on ollut vuosikausia yhdessä. Parille, joka on muutkin vastoinkäymiset yhteiselonsa aikana voittaneet yhdessä. Pysyneet yhdessä niistä huolimatta. Ehkä side on jopa vahvistunut vastoinkäymisistä, kuten yleensä käy. Omalla kohdallani lapset tehdään tähän maailman rakkaudesta. Silti tuloksena siitä parisuhdekemia kärsii, rakkaus ottaa kolhuja vastaan isosti. Näin kovasti väitetään. Ei niin minkäänlaista järkeä tuossa!
Toivon, että tässä jälkimmäisessä kirjassa on kuitenkin luvassa onnellinen loppu, tavalla tai toisella. Aina kaikki ei pääty hyvin. Ei kirjoissa, ei elokuvissa eikä toden totta elämässä. Silti en voi väittää, etteikö olisi miellyttävämpi lukea niitä kirjoja, joissa onnellinen loppu on!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti