maanantai 7. lokakuuta 2013

Rakastunut appelsiini

Perjantaina olin kosmetologipäivillä ja kovasti viihdyin! Kävin kahdella luennolla, jotka käsittelivät kosmetologin työhyvinvointia. Toinen ihan sitä fyysistä puolta eli ergonomiaa sekä kehon huoltamista ja toinen psyykkistä jaksamista. Opin näistä paljon ja muistiinpanojakin tuli tehtyä. Kosmetologi voi tehdä töitä eläkeikään asti, kunhan muistaa huolehtia työhyvinvoinnistaan eli sekä fyysisestä että psyykkisestä jaksamisesta. Tuolla ensimmäisellä luennolla kuuntelijoille esitettiin havannoillistava esimerkki, jossa 22-vuotiaalla kosmetologilla oli jopa enemmän oireilua vääristä työasennoista kuin 53-vuotiaalla kollegalla. Ergonomia on siis todella tärkeää ja pyrin tästedes itse kiinnittämään jokaisessa hoidossa enemmän huomiota työasentoihini.

Luentojen lisäksi pyörin messualueella pienoinen ostoslista mielessäni. Hoitolaan löytyi mm. levy, jolla ihanaa pianomusiikkia meren äänten kera ja huonetuoksu, jonka nimi on aika ihastuttava "Orange in love". Periaatteessa siis rakastunut appelsiini. Vähän pöhkö juttu muuten, että englannin kielessä sana "orange" tarkoittaa sekä väriä että hedelmää. Näin by the way. Messuilla pääsin myös kokeilemaan kestoripsiväriä. Nämä pari päivää on ollut kyllä todella kivan näköiset nuo ripset ja tällaisina luvataan kestävän tosiaan kolme viikkoa minimissään. Tätä Maxcaraa voisi kyllä ihan tosissaan harkita hoitolaan...

Asiasta kukkaruukkuun: tiedättekö, mikä on mielestäni loppujen lopuksi aika typerää nykyään? Viihdetaiteilijoille täytyy aina antaa kuninkaallisia titteleitä kuten popin prinsessa tai prinssi. Eikö nämä voisi jättää niille, joille ne oikeasti kuuluvat? Tuskin se tekee vaikkapa tähtiartistista yhtään sen vähemmän arvostettua esiintyjää, vaikka häntä ei tituleerattaisi jonkin sortin kuninkaalliseksi. Popin prinsessat sun muut vielä menevät, mutta hei oikeasti Ilta-Sanomien sivuilla luki seuraavasti: "Pornon kuningattarena tunnettu..." Oh, how glamorous! NOT. Jos on pakko antaa näitä titteleitä, niin voisiko oikeasti pornon jättää pois, sillä tuo on jo yhdistelmänä niin korni ja paradoksaalinen, että HUHHUH! Noh, Ilta-Sanomat on Ilta-Sanomat ja juorut ovat juoruja ja niiden kirjoittajat juttujensa uutisarvon tasolla.

Minä tästä jatkan herrrkullisen kaalilaatikon maistelemista, nam! (:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti