Joulu on jo ovella

Näinhän se on, että jouluun on enää viikko. Ehdin tuossa viime viikon maanantaina säikähtää. Tuli päivällä vatsakipuja, jotka sitten pahenivat. Epäilin umpilisäkkeen tulehtumista ja ehdin jo itkuisena sopertaa kullallekin omaa diagnoosiani, mutta ilmeisesti kyseessä oli vain suolistokramppeja tai jotakin vastaavia. Päivystyksessä käymisen jälkeen ja tulehdusarvojen tarkastuksen jälkeen (olivat ok!) nousi kuume heti kotona. Ehdin sitten sairastaa lähes koko viime viikon. En muista kyllä, milloin viimeksi olisi ollut noinkin paljon kuumetta ja kestänyt jopa kolme päivää. Turha sitä enää murehtia, nyt ollaan jo reippaana takaisin töissä!

Joulua odotan kyllä, mutta pakko myöntää, ettei ihan saa joulufiilistä aikaiseksi, kun maassa ei ole edes harsomaisen peitteen vertaa lunta. Ei edes sen verran, että peittyisi tuo ruma harmaus, hiekka ja sora. Tulevana viikonloppuna teen luultavasti ainakin joululaatikot valmiiksi. Täytyy vain muistaa tehdä maltillisesti, sillä viime vuonna joitain ruokia oli kyllä liiaksikin. Jouluruokien tekeminen ja niiden tuoksuttelu on sitten viimeistään se, josta saa joulumielen! Joululahjojen metsästämisestä en oikeastaan saa mitään kicksejä. Joka kauppa on vain niin täynnä ihmisiä. On punaisia naamoja, huokauksia, rynnimistä... Ei mitenkään houkuttelevaa. Paketointi on kylläkin kivaa.

Millainenhan sää on uudenvuodenaattona... Toivoisin edes pientä pakkasta. On kurja, jos joutuu loskassa ja sateessa kävelemään (kuten viime vuonna). Kuitenkin ihan toivottavaa, jos saisi katsella ilotulituksia rauhassa ilman säähäiriöitä. Ei pidä mennä nyt kuitenkaan asioiden edelle vaan nauttia asioista sitä mukaa kuin ne eteen tulevat. First things first eli puolisen tuntia aikaa päivän viimeisen asiakkaan saapumiseen! Kyseessä on englantia puhuva henkilö eli toivottavasti en onnistu sanomaan jotain väärin hoitoa ennen/aikana/jälkeen. Kyllähän minä rakastan puhua englantia, mutta siitä on vain pitkä tovi, kun olen sitä viimeksi käyttänyt. Tällä hetkellä luultavasti luen englantia ja ymmärrän sitä tekstimuodossa paremmin kuin muodostan puhetta. Toisesta olen saanut harjoitusta, toisesta en. Taidan käydä vielä pääni sisällä läpi hoitotilanteen ja laskutuksen ihan vain varmuuden vuoksi!

Oi, maamme Suomi

Pian täyttää taas tämä rakas isänmaamme vuosia. Itsenäisyyspäivän pyhä tuo mukanaan myös kolmen päivän viikonlopun, josta olen kyllä todella kiitollinen. Syysväsymystä tunnustan jossain määrin potevani. Toivottavasti piristyn jouluvalojen laittamisesta ja muutenkin joulun "tekemisestä" kotiin. Suunnitelmissa on myös hankkia sisustustavaroita ja joku lattialamppu olohuoneeseen piristämään. Ollaan murun kanssa molemmat hieman tympääntyneitä asunnon nykyiseen lookiin.

Viikonloppuna käyn myös äidin, siskoni ja tädin kanssa baletissa. Tunnen tarinan, joten toivottavasti pidän esityksestä. En oikein noin yleisesti ottaen baletista välitä. Tämä esitys ja sen jälkeinen ruokailu ravintolassa on joululahja tädiltäni meille kaikille. Vaikka nyt hieman ohjelmaa on tällekin viikonlopulle tuon kiireisen marraskuun jälkeen, pyrin rentoutumaan ihan kunnolla ja ottamaan pitkästä viikonlopusta kaiken ilon irti!

YEAH

How much is the FISH!

Harder, faster, SCOOTER!

Tulta ja pyroja riitti

4 AM

Biisiä en muista, mutta aika hauskat erotuomarimaiset asut tanssijoilla

Niin hän tarttui kitaraan ja esitti Fire-hitin vuosien takaa

Hieman tunnelmia Scooterin Kaapelitehdas-keikalta viime viikonlopulta. Erittäin hyvä setti, kylläpä tuli pompittua ja huudettua! Jalat olikin "hieman" muussina jälkeenpäin. Ei meinannyt pystyä edes mäkkärijonossa seisomaan.

Hui kamala

Ihminen taitaa kyllä itsensä pelottelun. Itselläni tuo taito on ainakin varsin kehittynyt. Äskettäin tunsin krampinomaista kipua alavatsassa oikealla puolella ja heti tietysti hakutuloksia kehiin, mikä minua vaivaa? Vaihtoehdoiksi tarjottiin umpilisäkkeen tulehtumista, naistentauteja, elimen repeytymistä ja ties mitä kamalaa. Auttamattomasti alkaa siinä sitten pudottelemaan diagnooseja pois: "Ei tuo ainakaan, koska..." Tämä kipu oli lyhytaikainen eikä mikään raju. Hieman kuukautiskipujen tapainen. Kuukautisia minulla ei kuitenkaan tällä hetkellä ole (sorry for oversharing), joten tietysti tuollainen kipu arveluttaa. Epäilen, ettei kyseessä ole umpilisäkkeen tulehtuminen, sillä olen käsittänyt sen etenevän muutamien tuntien aikana lopulta sietämättömäksi. Tämän yhden hetkellisen kiputuntemuksen jälkeen en ole mitään enää tuntenut *koputtaa puuta*. Erilaisia naistentauteja en halua edes miettiä tai sekoan huolesta... Kuinka ollakaan, niin minulla on huomenna lääkäriaika (varattu ihan vain pillereiden uusimista varten) ja sielläpä voinkin sitten tuoda esille tämän tuntemuksen ja tiedustella sille mahdollista syytä. Tältä erin siis jätän pohdinnat sikseen, ellei kipu ilmene uudelleen loppupäivän aikana, ja selvitän asian lääkärin kanssa.

Se hämmästyttää, kummastuttaa...

Luin tuossa juuri vuonna 2011 kirjoitetun blogitekstin kauneudenhoitoalaan liittyen. Seuraava kohta jäi erityisesti mieleeni: "Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan kosmetologin työ on yhtä raskasta fyysisesti, kun kirvesmiehen työ ja henkisesti yhtä raskasta, kun papin työ." Henkisesti on kyllä toisinaan raskasta, osa asiakkaista kertoo todella luottamuksellisia ja arkoja asioita, mutta fyysisesti yhtä raskasta kuin kirvesmiehen työ? Epäilen tuota väitettä suuresti. Raskaimmat hoidot, mitä itse teen ovat hieronnat ja jalkahoidot. Kasvohoitojen ja käsihoitojen tekeminen eivät oikeastaan ole raskaita. Kasvohoidoista "raskain" on 1,5 tunnin puhdistava kasvohoito. Jos näitä perushoitoja sekoittelee työpäivän pituiseksi kokonaisuudeksi, en usko, että on yhtä poikki kuin kirvesmies työpäivänsä jälkeen. Raskain omassa kalenterissani on tähän mennessä ollut viisi hoitoa sisältänyt päivä. Näistä hoidoista kolme oli hierontoja. Tämä "pulju" on toki ollut pystyssä vasta vuoden ja 5 kuukautta sekä muutamat päivät päälle. En voi tietää, mitä sisältää viikon kiireisin päivä esimerkiksi vuoden tai kahden vuoden päässä (mikäli on mahdollisuus tätä hoitolaa siis pitää). Huono taloudellinen tilanne Suomessa koettelee kyllä kaikkia, ainakin kuulemieni juttujen perusteella. Ihmiset ovat huomanneet asiakaskatoa jossakin suositussa kampaamossa tai kauneushoitolassa. Jos jostakin täytyy tiukkana aikana säästää, niin kyllä se valitettavan useassa tapauksessa on kauneushoitoloissa käyminen. Samalla ikävä kyllä säästetään myös yhdestä mahdollisuudesta paeta arkea ja rentoutua sen arjen keskellä. Jalkahoidoista ei pitäisi kenenkään säästää ainakaan niin, että lopettaa kokonaan käymisen! Jos tykkää käyttää päivittäin korkokenkiä, niin yhtä paljon täytyisi tykätä jalkahoidossa käymisestä.

Korkokengät ovat kauniit, tyylikkäät ja viimeistelevät asun kuin asun. Näinhän se on, mutta karu totuus on se, että jalat eivät niistä oikein pidä. Tulee kovettumia (ihan sellaisia patteja jopa) ja känsiä. Tulee myös niitä rakkoja tai hiertymiä, jos survotaan jalka liian pieniin korkkareihin. (Välihuomautus: mikä ihmeen tabu Suomessa on ostaa oikean kokoiset kengät, oli koko mikä hyvänsä? Mikä ihmeen tabu on ostaa oikean kokoisia vaatteita, oli koko mikä hyvänsä? Saako ostaja mielihyvää siitä, että toppi on vaikkapa kokoa 36, mutta sitten päälle puettuna kuitenkin luo "makkaroita" ties minne tiukkuudellaan?) Rasvapatja päkiässä lähtee "pakenemaan", josta syntyy särkyä ja kiputiloja jalkoihin. Iskunvaimennus siis heikkenee, auts luut! Olen itse sitä mieltä, että korkokengät menettäisivät hieman hohtoaan, jos pitäisin niitä jokaikinen päivä. Siispä en pidä. Suuri vaikuttaja on tietysti myös se, että mukavuudenhaluisena ihmisenä en välitä puuskuttaa ja irvistellä kivusta työmatkoilla ja sitten kotona vasta huoahtaa helpotuksesta kengät riisuessani. Oma jalkani vain on sellainen, etten kivutta voi pitää korkokenkiä biletysillan kestoa pidempään. Työmatka taittuu ihan hyvin nilkkureilla, ovat nimittäin ihmeen mukavat kävelyyn! Työmatka ei kyllä 1,5 kilometriä pidempi ole, joten se varmasti auttaa asiaa huomattavasti. Noh, olipas random kirjoitus. Tällaista tänään!

It's been a long time

Niin taas vierähti yli viikko. Vaikka omat pikkujoulut peruuntuivat, pääsin kuitenkin poikaystävän työpikkujouluihin. Mukavaa oli kyllä! Tuli tutustuttua tuon toisen puoliskon työkavereihin. Osa heistä hieman liian humalassa ja jutut sen mukaisia. Eivät ehkä ihan minun korville soveltuneet, mutta eipä se niin vakavaa ole! Harmi, etten ehtinyt mukaan maistelemaan tarjolla olleita herkkuja. Fiilis kuitenkin hyvä ja jatkopaikkaan lähdettiin sitten yhdentoista aikoihin. Menimme keskustan Maxineen, jossa en ollutkaan sitä ennen käynyt. Ihan mukava paikka, sisustettu hieman olohuoneen näköiseksi. Kirjahyllyjä, paljon sohvia jne. Suurimmaksi osaksi vain seurusteltiin ihmisten kanssa ja juotiin muutamat. Pari biisiä taisin käydä veivaamassa tanssilattialla, mutta en sen perusteellisemmin. Ei nyt mitenkään tajunnanräjäyttäviä biisejä soinut kuitenkaan. Noin puoli tuntia ennen pilkkua päätettiin lähteä ja myöhemmin tajusin, ettei olisi voinut yhtään myöhemmin lähteäkään, sillä murun silmään tuli uni jo kotimatkalla. Pitkälle iltapäivään nukuttiin eli melkeinpä siihen asti kuin Suomi-Tshekki -matsi alkoi. Matsin jälkeen mentiin sitten "naapuriin" juhlistamaan tuttavapariskunnan yhteissynttäreitä. Viihdyin kyllä. Juttelin yhden vieraan kanssa aika pitkään. Jatkoilla ei sitten oikein enää ollut virtaa tai ehkei vain innostanut? Edellisenä yönä oli baarissa oltu lähes pilkkuun asti, seuraavana yönä sama touhu ei vain jaksanut enää innostaa. Sunnuntai oli isänpäivä ja tietysti käytiin onnittelemassa molempien isukkeja. Ensin käytiin toisen isän kanssa lounaalla ja siitä sitten omaa isääni moikkaamaan hieman illemmalla. Isä sai lahjaksi jalkahoidon, kuinkas muutenkaan, kosmis kun olen. Hoidon antaminen lahjaksi on kuitenkin niin palkitsevaa myös tekijälle.

Viikko tuosta eteenpäin ja edessä oli parhaan kaverin ja omien synttäreiden juhlistaminen. Perjantaina eli kaverin synttäreinä käytiin katsomassa Sami Hedbergin Alive-show Hartwall Areenalla. Yllätysesiintyjiäkin oli. Hyvät naurut saatiin kaikki. Ihminen kyllä rentoutuu ihan täysin, kun saa nauraa oikein kunnolla ja estoitta. Show kesti reilu puoli tuntia odotettua kauemmin, joka ei kyllä itseäni haitannut yhtään. Hartwallin penkit eivät kyllä aivan yhtä mukavia ole kuin elokuvateatterin, tuollaiseen pidempiaikaiseen istumiseen siis. Siitä sitten oikein kunnon ruuhkajunalla (karjavaunulla) meille koko porukan voimin. Kahteen asti valvottiin, ei sen pidempään. Oikeastaan oli tosi mukava herätä sitten omana synttäripäivänä ennen yhtätoista. Verrattuna siihen, että olisi herännyt kahdentoista ja iltapäiväkahden välillä. Vieraiden lähdettyä jäätiin puuhailemaan peruslauantain askareita eli käytiin kaupassa ja siivoiltiin. Myöhemmin katsottiin Jokereiden peli, jonka Jokerit valitettavasti hävisi aika reilusti... Iltayhdeksältä suunnattiin sitten jälleen kohti Helsinkiä ja On the rocks-baaria, jossa oli lauantai-iltana Svobodan (Popedan biisejä coveroiva bändi) keikka. En nyt voi sanoa olevani mikään Popeda-fani, mutta silti kyllä viihdyin. Vähintäänkin osasin Ukkometson kertosäkeen laulaa mukana! Yöjunassa pakotin itseni pysymään hereillä (matka kesti jostain syystä lähes tunnin 45 minuutin sijasta). Kulta taisi simahtaa Pasilan jälkeen ja nukkui koko loppumatkan. Sunnuntai meni rauhallisemmissa merkeissä, katsottiin leffaa ja löhöiltiin.

Tässä sitä taas ollaan, arjen keskellä, kahden tapahtumarikkaan viikonlopun jälkeen. Tuulista, sateista ja synkkää ulkona. Tänä aamuna totesin jälleen kuuluvani vankasti siihen ihmisryhmään, jonka jaksamiseen ja vireyteen valon väheneminen vaikuttaa selkeästi. Olo oli kuin rekan alle jääneellä. Osittain ehkä siksi, että eilen oli maanantaiksi yllättävän työntäyteinen päivä hoitolalla. Pohjalla sitten vielä tuo "rillutteluviikonloppu", niin ei ole kyllä ihme, että hieman tekee tiukkaa arkimeininki.

Katsoin muuten tuossa äsken Cheekin "suuren uutisen" julkistamisen. Silkasta uteliaisuudesta. Asiasta kun uutisioitiin siihen malliin, että jotain hyvin salaperäistä ja Suurta on tapahtumassa. Herra kertoi aikovansa esiintyä ensi vuonna(?) Olympiastadionilla. Blaah. Onhan siellä esiintyneet paljon pienemmätkin nimet. Itse muistan olleeni Elämä lapselle-konsertissa stadionilla ajat sitten (tuskin sen arvo esiintymispaikkana oli silloin alhaisempi) katsomassa Kwania, Bomfunk MCsiä sun muita. Osa oli arvellut, että Cheek ilmoittaisi lahjoittavansa merkittävän summan uudelle lastensairaalalle. Tämä olisi kyllä ollut hatunnoston paikka ja paljon merkittävämpi uutinen. Noh, kaikki eivät voi olla anteliaita. That's just the way it is.

Tähän loppuun haluan laittaa huippusitaatin (ei liity mihinkään viestissäni kirjoittamaan asiaan, on vain niin hyvin sanottu): "Monet varmasti miettivät, miksen tee jotakin kasvoilleni. Minä olen kuitenkin päätökseni tehnyt. Näin kerran ruusun, joka oli haalistunut, ruskea ja käpertynyt. Siitä huolimatta pidin sitä kauniina" - Diane Von Furstenberg

Elämä on

Elämä on tosiaan sellaista, että asiat voivat muuttua hetkessä tai vähintäänkin puolessa vuorokaudessa. Itselläni kyse oli tuosta jälkimmäisestä, mitä siis tulee tämän viikonlopun ohjelmaani. Olin menossa pikkujouluihin huomenna, mutta sitten ne peruuntuivat. Kyse on sairastumisesta, joten minkäs asialle mahtaa. Toivon pikaista paranemista! Totta kai tunnelmani viikonlopun alkamisesta hieman lässähti, sillä olin katsellut vaatteita valmiiksi ja noin muutenkin valmistautunut. Olin innostunut näkemään vuosien takaista kämppäkaveriani. Nämä peruuntuneet pikkujoulut olisivat muutenkin tulleet hyvään saumaan, sillä miekkosella on samaisena päivänä työporukan pikkujoulut. Älkää nyt luulko, etten osaisi olla yksin, eihän asia niin ole, mutta toki mieluummin noin perjantai-iltana olen viikonloppua jollakin tapaa juhlistamassa (mikäli siihen tarjotaan mahdollisuus) kuin kotona yksin. Kun poikaystävälle saapui joskus lokakuun puolella kutsu noihin juhliin, ei siinä ollut mainintaa ollenkaan avecista. Toiset firmat pitää itsestäänselvyytenä, että avec kutsutaan esim. läheiseni miehen entinen työpaikka Teknos, toiset taas ei *köh* Itsepä olen polkuni valinnut, tässä työssä ei paljon pikkujouluja kukaan järjestele, ellei sitä itse tee. Olisi eri asia, jos työskentelisi jossain isossa hoitolassa/spassa tai vaikkapa Sokoksen kosmetiikkaosastolla (luulisi senkin porukan pitävän omat pikkujoulunsa?) Päätimme silti asiaa tiedustella omien pikkujoulujeni peruttua. Juhliin ei kuulemma ole mitään asiaa. Noh, eipä kysymisestä mitään haittaa kuitenkaan ollut! Harvoin siitä on. Toisaalta, lauantaina sattuu olemaan synttäripirskeet vastapäisessä kerrostalossa, jossa asuu tuttavapariskunta. Nyt ei ainakaan ole heikko olo lauantaina herätessään eikä myöskään sellainen "ei voisi vähempää kiinnostaa juhliminen"-fiilis.

Harmi, että kaikki kiinnostavat jaksot Vain elämää-sarjasta on esitetty. Huomenna luvassa Maarit Hurmerinnan päivä. Tuntuu aika pöntöltä katsoa, kun tietää tasan sen yhden biisin, joka on Jäätelökesä eli tuskin sitä katsonkaan. Ehkä saan päähäni käydä vuokraamassa jonkun leffan ja katson sen siemaillessani viiniä hhmmm... *Jorma Uotinen-imitaatio* Ei huono!

What is wrong with people?

Tuossa juuri selailin Ilta-Sanomien uutisotsikoita, joista ensimmäisenä vilkaisin juttua tästä uudesta "viinabuffetista". Jos nyt oikein käsitin, niin 50 €:lla saa 20 drinkkilippua. Jutun yhteydessä oli galluppi: "Jaksaisitko juoda 20 drinkkiä?" Tähän oli 82 % vastannut myöntävästi, joka tekee siitä reilusta 14 000:sta reilut 11 000 ihmistä. Mikäli jokaisella lipulla saa aina yhden miedon tai väkevämmänkin, niin tuo on kyllä aika hurja määrä. Itse olisin samaisesta määrästä teho-osastolla hoidettavana eikä minua yhtään hävetä tätä paljastaa. Vaikkakin se määrä olisi pelkkiä mietoja ja jokainen sen 0,33 litran verran. Olen tyytyväinen, etten ole alkoholin jättikittaaja tai siis tehnyt itsestäni sellaista. Ei kai kukaan sellainen "valmiiksi" ole.

Pitkään ajattelin, ettei se kenellekään kuulu, minkä verran alkoholia kulutan. Kyllä se kuitenkin kuuluu kaikille läheisilleni. Luin ihailemani naisen, Sophia Bushin kirjoittaman kommentin aiheesta, joka menee näin: "Getting wasted is only ok when you're young and don't know any better". Tämä herätti minut.

Mainitsemani jutun kommenteista suurin osa on "eihän tuo ole mitään"-tyyppisiä, joista sitten useammat lukijat ovat tykänneet, mikä on kyllä todella surullista. Mikä ihmeen ihailukulttuuri maassamme on alkoholin suurkuluttajia kohtaan? Kiinnostaisi hirveästi nähdä, minkä ikäisiä näiden kommenttien kirjoittajat ovat. Ymmärrän, että alle 20-vuotiaat tai hieman lapselliselle tasolle jääneet 20-25-vuotiaatkin varmasti leveilevät juomamäärillään, mutta tuskinpa ainoastaan sen ikäiset ovat jutun alle kommentoineet. Mietinpä vain...

Halloween tunnelmia

Ruokapöytä Halloween-lookilla

Kammottava viesti eteisen peilissä

Vessan ovi

Vessan peilikin töhritty

Noiden kiinnittämisessä meinasi mennä hermot

Aika pelottavalta näytän tossa vasemmalla ottaessani kuvaa

Ei ollut autenttista kaiverrettua kurpitsaa, mutta oli sentään jonkunlainen

Somewhat pissed off

Otsikko on aikamoinen understatement, mutta menkööt. Kävi tuossa aiemmin tänään eräs nainen kyselemässä kestovärjäyksistä. Kysyi olenko heti vapaa, ja paljonko värjäykset maksavat. Kerroin, että 30 € ovat ripset ja kulmat yhteensä. Tähän nainen vastasi: "Aijaa... *pitkä tauko* Jossain paikassa oli 20 €. Sulla on kalliimpi. Mä taidan mennä sinne Iso Roballe, kun saa sieltä halvemmalla". Jo tuon tauon kohdalla teki mieli sanoa: "Niin. Aivan normaali hinta", sillä sitä se todella on. Olen kuullut pelkän kulmien värjäyksen ja muotoilun maksaneen hiljattain jossakin pk-seudulla enemmän kuin tuon 30 €, joka on jo tietysti aivan kohtuutonta, mutta näin vertailukohtana halusin tuoda esille. En nyt halua vaikuttaa snobilta, mutta en kyllä mitenkään ihaile Iso Robaa kauneushoitolan sijaintina. Liikkeiden sekamelska, vilkas kauppakatu, jolla muun muassa seksikauppoja ja aika usein katusoittajiakin. Oma hoitolani on kuitenkin kauniilla ja rauhallisella puistoalueella. Kyllähän se sijainti ja se, millaiseksi hoitolatila on remontoitu ja laitettu, tuo väistämättä lisäarvoa hoitolan tarjoamille palveluille. Tietysti myös se, että hoidon tekee alan kouluttautunut ammattilainen eikä mikään kauneudenhoitoalalla puuhaileva, itseoppinut tyyppi.

Asia jäi häiritsemään aika paljon, sillä oman mittapuuni mukaan tällä naisella ei ollut häävejä käytöstapoja. Itse en voisi kuvitellakaan sanovani noin kauneushoitolan pitäjälle/työntekijälle. Vaikka ajatus "onpa kallista" tulisi mieleeni, en silti sitä ääneen sanoisi. En ainakaan möläyttäisi, että "menen sinne ja sinne, sillä siellä on halvempaa". Tämän tyyliset kommentit olisi kohteliasta pitää ihan itsellään.

Kauneudenhoitoalaa taidetaan ihan yleisesti pitää sellaisena, että hoitolatyöntekijöitä saa ja ehkä pitääkin pompottaa ihan miten asiakasta huvittaa. Jos tekisi yksin 12 tunnin päiviä, niin kaikki olisivat luultavasti tyytyväisiä. Kyllä kosmetologit ja muut alalla työskentelevät repivät aina siitä kuuluisasta omasta selkänahasta. Aina on joku, joka antaa periksi ja PANEE itseään halvalla. Ihan vain pärjätäkseen, sillä nykyään asiakkailla on niin mahdottomat vaatimukset. Miten kukaan ei tunnu käsittävän, että sitä elämää on kosmetologeilla työn ulkopuolella ihan yhtä lailla kuin muillakin? Moni ei tunnu käsittävän, että tätä tosiaan tehdään TYÖNÄ ja pitäisi se elanto ansaita. Vielä vuokranmaksun sekä 24%:n arvonlisäverorokotuksen jälkeen pitäisi jäädä jotakin käteen. On aika vaikeaa yrittää pärjätä, jos löytyy näitä, joiden mielestä kaikki on aina kallista. Aina löytyy niitä, jotka arvostavat halpaa hintaa enemmän kuin ammattimaisuutta ja jotenkin tuntuu, että näiden ihmisten määrä on kasvussa? Kestovärjäykset on, ainakin itselläni, sellainen puolen tunnin homma. Mikäli pyytäisin siitä 20 €, alvin vähentämisen jälkeen jäisi jäljelle n. 15 € eli puolesta tunnista palkka 15 €. Tuolla logiikalla vaikka tunnin kasvohoidon voisi saada vain noin 30 €:lla. En suostu alentamaan itseäni pilkkahintatason tekijäksi, sillä pohjalla on kuitenkin kunnon koulutus. Lisänä vielä arvostettu kansainvälinen tutkinto, jonka itse asiassa suoritin ryhmäni priimuksena. Koulutuksesta on maksettu sievoinen summa ja raskas työ on tehty. Mikäli en pärjää tällä alalla sellaisessa "kategoriassa", johon mielestäni ansaitusti kuulun, jää luultavasti jäljelle vain luovuttaminen.

PS. Etsin Iso Roobertinkadun eri kauneushoitolat enkä löytänyt sellaista, jossa kestovärit olisivat maksaneet yhteensä 20 € tai vähintään jotakin sinne päin. Yksi mahdollisuus tietysti on eräs kauneushoitola, jolla ei taida olla edes kotisivuja. Että näin.

Innostunut ja odottavainen

Olen minä siis! Käytiin kullan kanssa hakemassa Halloween-kamaa viikonloppuna. Ensin käytiin Karnevaalikauppa Aprillissa. Siellä ei mitään erikoista ja alkoi ahdistaa pienet tilat, joten häivyttiin tyhjin käsin. Siitä suunnattiin Forumin Buttericks-kauppaan. Pienen hetken päästä oli kertynyt jo sen verran tavaraa, että kaipailtiin ostoskoreja. Mukaan tarttui musta pöytäliina, mustia pillejä, hyytäviä somisteita, kammottava levy, minulle punamusta peruukki ja pirunsarvet. Kassa sanoikin viivakoodeja lukiessaan: "Isot juhlat tulossa, vai?" Tässä tapauksessa "isot juhlat" tarkoittaisivat meitä kahta ja yhtä kaveria, joten tuo ostosvimma laitetaan puhtaasti innostuksen piikkiin. Päätettiin käydä vielä Punanaamiossa metsästämässä sellaista oviteippiä, jossa lukisi "Horror area" tai jotakin muuta juhlaan sopivaa. Nettisivuilla näin tällaisia, mutta itse kaupassa ei sitten näkynyt missään. Kenties olivat vain verkkokauppavalikoimassa tai sitten myyty loppuun. Jotakin korvaavaa kuitenkin löytyi. 15 metrin verran haamu"kangasta", jota voi sitten kiinnitellä seinille ja vaikka olohuoneen pöydän peitteeksi. Vessan peiliin voisi läntätä verisen kädenjäljen (tekoverta kun on jäljellä viime vuodesta), hmmm...

Monet ovat varmasti sitä mieltä, että tällainen innostuminen ei tähän ikään kuulu, mutta kuten sanotaan: "You're only as old as you feel"! Odotan innolla ensi perjantaita, jolloin saadaan laittaa yhdessä koristeita ympäri kämppää ja sitten lauantaina odottelen poikia illalla takaisin jääkiekkoreissusta. Taidanpa itse asiassa laittaa kauhudrinkit (pitäisi tulla verenpunaista) siihen kuntoon, että ne voi tarjoilla, kun tulevat. Lauantaina käyn vuokraamassa pari kauhuleffaa valmiiksi iltaa/yötä varten. Muu lauantain ohjelma omalta kohdaltani ei ole vielä selvillä, mutta todennäköisesti puuhailen jotakin tunnelmaan sopivaa. Saattaa olla, että käydään kolmisin jonkun baarin Halloween-bileissä ja palataan sieltä yöllä katsomaan kauhua. En ole kyllä koskaan tainnut olla missään baarissa Halloweeninä, joten mikäpä siinä! Kuvia laitan ainakin reilusti tänne sitten jälkeenpäin, se on varma!

Mietityttää

Taisi mennä muuten osittain nuo kuvat postauslinkkien sun muiden päälle. Ovat kuitenkin mielestäni aika silmää hiveleviä (vaikka itse sanonkin ja ovat otettu "epäpätevällä" kameralla) ja ansaitsevat suurehkon koon, joten saavat pysyä noin. Jälleen kului viikko... Olen ilmeisesti tykästynyt tähän "kirjoitus kerran viikossa"- rytmiin. Ei kai sentään? Olisi kyllä mukavampi saada kirjoiteltua useammin. No jälleen on mielen päällä asiaa, joten ainakin hyvä syy naputella tuntemuksia.

Sain muutama päivä sitten luettua loppuun Cathy Kellyn Lessons in heartbreak. Tällä hetkellä luen ahnaasti Lisa Jewellin After the party-kirjaa. Jewelliä olen tainnut lukea yhden kirjan tätä ennen, mutta Cathy Kelly oli uusi tuttavuus. ASIAAN: molemmista kirjoista olen pannut merkille erään seikan. Lapsien tulo parisuhteeseen kuvataan mullistavaksi, enemmänkin negatiivisella kuin positiivisella tavalla. Molemmat kirjat huokuvat varmoina, että lasten tulo vie parisuhteesta intohimon, läheisyyden, taianomaisuuden ja mitä vielä... Lapsen tai lapsia joskus haluavana mietin: "Onko aivan pakko? Meneekö se väistämättömästi mukamas noin? En halua tuollaista! Eikö sitä voi mitenkään estää?!" En pidä näistä tunteista, mitkä näiden kahden kirjan lukeminen minussa on nostanut pintaan. Kirja on minulle kuitenkin aina vakuuttavampi kuin elokuva. Kirjat ovat harvoin "hollywoodisoituja" (älä kysy, se nyt vain on sopiva termi tähän) toisin kuin elokuvat. Sen vuoksi ne säilyttävät uskottavuutensa paremmin. Väistämättä ajattelee, että jospa tämän kirjailijan lähipiirissä on todellinen pariskunta ja tällä pariskunnalla on meneillään tai ollut joskus elämänvaihe, johon hänen kirjansa osittain pohjautuu. Silloinhan se ei ole fiktiota. Silloinhan se voisi tapahtua myös minulle. Suurempi osa minusta haluaa kuitenkin ajatella, että eihän tuolla tavalla voi noin vain käydä parille, joka on ollut vuosikausia yhdessä. Parille, joka on muutkin vastoinkäymiset yhteiselonsa aikana voittaneet yhdessä. Pysyneet yhdessä niistä huolimatta. Ehkä side on jopa vahvistunut vastoinkäymisistä, kuten yleensä käy. Omalla kohdallani lapset tehdään tähän maailman rakkaudesta. Silti tuloksena siitä parisuhdekemia kärsii, rakkaus ottaa kolhuja vastaan isosti. Näin kovasti väitetään. Ei niin minkäänlaista järkeä tuossa!

Toivon, että tässä jälkimmäisessä kirjassa on kuitenkin luvassa onnellinen loppu, tavalla tai toisella. Aina kaikki ei pääty hyvin. Ei kirjoissa, ei elokuvissa eikä toden totta elämässä. Silti en voi väittää, etteikö olisi miellyttävämpi lukea niitä kirjoja, joissa onnellinen loppu on!

Syksyn antia

Vielä sain kauniin ruskakuvan, vaikka tuntui siltä, että olin liian myöhään liikkeellä

Auringossa kylpeviä puita

Kiviperhe

Tuollainen se vain möllötti keskellä metsää

Vähän Halloween-fiilis tulee tätä katsellessa

Aika pöyristyttävää

Niin se yli viikko vain vierähti! Tuossa eilen kävi niin, että puhelimeni sanoi sopimuksen irti. Koska työssäni ongelma on välttämätöntä korjata heti, sen myös tein. Sain uuden kohtuuhintaan. Kettu vieköön tätä nyky-yhteiskuntaa, jossa tuntee tarvitsevansa melkein defibrillaattoreita puhelimen lakatessa toimimasta! Noh, mutta asiaan...

Löysin tuossa Facebookiin linkattuna erään vapaasta tahdostaan seksityöläisenä toimivan kirjoituksen. Kirjoituksessa jäi häiritsemään muutama kohta. Eniten kuitenkin yksi tietty kohta. Henkilö kirjoittaa seuraavasti: "Tämän avulla jaksaa moni mies painaa pitkää päivää eikä hanki oikeaa salasuhdetta, johon liittyisi tunteita." Um, excuse me?! Hänestä on siis OK, että suhteessa oleva mies juoksee maksullisissa, kunhan hän ei vain kehitä salasuhdetta itselleen. Todella oksettava tapa ajatella, anteeksi vain. En tässä syyllistä seksityöläistä. Se ei hänelle kuulu, jos joku pettää kumppaniaan, MUTTA hän tuo tekstissään selvästi esille, että hänestä kyseinen toiminta on hyväksyttävää. Tämä häiritsee. Onhan niitä avoimia suhteita, joissa on ok vaikka harrastaa seksiäkin muiden kuin kumppanin kanssa. Epäilen vain, että niissä tapauksissa, joissa suhteessa oleva mies käy ostamassa seksiä, asia EI ole OK suhteen toisen osapuolen mielestä. Tuskin asiasta on edes keskusteltu. Mikä ihme siinä on niin vaikeaa, että seksielämän ongelmista keskusteltaisiin sen kumppanin kanssa ja mietittäisiin siihen ratkaisua? Kyllä se vain nykyään vaikuttaa olevan ihan mahdoton ajatus. Pakoillaan ongelmia, mennään sieltä, mistä aita on matalin. Tässä tapauksessa "alhaisin" on sopivampi termi. Vielä tuohon, että seksin hakeminen rahalla auttaa jaksamaan pitkien päivien painamisessa. Eikö löydy muita keinoja? Kannattaisi kyllä sellaisia miettiä. Olisi ihan terveellistä. Ja jos se elämä tuntuu lähes jokaisella osa-alueella kärsivän siitä, että niitä pitkiä päiviä painaa, niin asialle täytyy tehdä jotain. Stressi aiheuttaa monenlaisia vaivoja. Se voi pahimmassa tapauksessa rampauttaa, jopa tappaa.

Jotenkin on aina kyllä mietityttänyt, että voiko tuo työ mitenkään olla sellaista, jonka tekemisestä työntekijä pitää? Aivan joka hetkessä siis. Ellei tee jonkinlaista karsintaa asiakkaiden suhteen, niin sieltähän voi tulla vaikka mitä pyyntöjä. Lukemani teksti vaikuttaa aivan läpeensä sellaiselta glorifioidulta hötöltä. On totta, että seksityöläiset eivät ole pelkästään pakotettuja ja ihmiskaupan kautta "alalle" päätyneitä ihmisiä. Silti koen, että kirjoittaja on vähän hukassa ja maskeeraa tuntemuksensa työtään kohtaan jollakin tapaa. Äh, vaikea selittää!

Että tällaista. Oli vain pakko purkaa.

Rakastunut appelsiini

Perjantaina olin kosmetologipäivillä ja kovasti viihdyin! Kävin kahdella luennolla, jotka käsittelivät kosmetologin työhyvinvointia. Toinen ihan sitä fyysistä puolta eli ergonomiaa sekä kehon huoltamista ja toinen psyykkistä jaksamista. Opin näistä paljon ja muistiinpanojakin tuli tehtyä. Kosmetologi voi tehdä töitä eläkeikään asti, kunhan muistaa huolehtia työhyvinvoinnistaan eli sekä fyysisestä että psyykkisestä jaksamisesta. Tuolla ensimmäisellä luennolla kuuntelijoille esitettiin havannoillistava esimerkki, jossa 22-vuotiaalla kosmetologilla oli jopa enemmän oireilua vääristä työasennoista kuin 53-vuotiaalla kollegalla. Ergonomia on siis todella tärkeää ja pyrin tästedes itse kiinnittämään jokaisessa hoidossa enemmän huomiota työasentoihini.

Luentojen lisäksi pyörin messualueella pienoinen ostoslista mielessäni. Hoitolaan löytyi mm. levy, jolla ihanaa pianomusiikkia meren äänten kera ja huonetuoksu, jonka nimi on aika ihastuttava "Orange in love". Periaatteessa siis rakastunut appelsiini. Vähän pöhkö juttu muuten, että englannin kielessä sana "orange" tarkoittaa sekä väriä että hedelmää. Näin by the way. Messuilla pääsin myös kokeilemaan kestoripsiväriä. Nämä pari päivää on ollut kyllä todella kivan näköiset nuo ripset ja tällaisina luvataan kestävän tosiaan kolme viikkoa minimissään. Tätä Maxcaraa voisi kyllä ihan tosissaan harkita hoitolaan...

Asiasta kukkaruukkuun: tiedättekö, mikä on mielestäni loppujen lopuksi aika typerää nykyään? Viihdetaiteilijoille täytyy aina antaa kuninkaallisia titteleitä kuten popin prinsessa tai prinssi. Eikö nämä voisi jättää niille, joille ne oikeasti kuuluvat? Tuskin se tekee vaikkapa tähtiartistista yhtään sen vähemmän arvostettua esiintyjää, vaikka häntä ei tituleerattaisi jonkin sortin kuninkaalliseksi. Popin prinsessat sun muut vielä menevät, mutta hei oikeasti Ilta-Sanomien sivuilla luki seuraavasti: "Pornon kuningattarena tunnettu..." Oh, how glamorous! NOT. Jos on pakko antaa näitä titteleitä, niin voisiko oikeasti pornon jättää pois, sillä tuo on jo yhdistelmänä niin korni ja paradoksaalinen, että HUHHUH! Noh, Ilta-Sanomat on Ilta-Sanomat ja juorut ovat juoruja ja niiden kirjoittajat juttujensa uutisarvon tasolla.

Minä tästä jatkan herrrkullisen kaalilaatikon maistelemista, nam! (:

In defence of my psyche

Päätin tuossa pari päivää sitten, että pakkovieroitan itseni Ilta-Sanomien juttujen kommenttien selailusta ja ennen kaikkea kommentoimisesta. Se oli minulle nimittäin erittäin paha, päivittäinen tapa. Erossa olen pysynyt. Ei vain oikeasti tehnyt mun psyykelle hyvää lukea niitä. Tuli melkein joka kerta sellainen olo, että "voiko tuollaisia ihmisiä edes olla?" Oli sellainen jännä harhakuvitelma, että saisin ihmisiä "käännytettyä" pois niiden kieroutuneesta ajattelutavasta vastaamalla heille. Parantaisin maailmaa ihminen kerrallaan tai jotain muuta yhtä hullua? Tosiaan varmaan joka toisen avaamani jutun kommentit selasin läpi, ellei niitä nyt sattunut olemaan monia kymmeniä sivuja. Tässä jälkimmäisessä tapauksessa selasin vain pari viimeisintä sivua. Parikin tuntia saattoi kulua siihen, että kommentoin erinäisiä viestejä (ikävä kyllä enemmän kriittisesti ja paheksuen kuin kompaten) ja odotin niihin vastausta. Ei hyvä! Siellä oikeasti kirjoittelee kaikki alhaisimmat ihmistyypit kommenteista päätellen. Osa kehuskelee kumppaninsa pettämisellä ja sillä, ettei tämä asiasta mitään tiedä. Todella paljon löytyy naista halventavia kommentteja, jotka nähdessään tulee kerta kaikkiaan puistattava olo. Löytyy keskenkasvuista, seksististä, moraalitonta, julmaa ja yksinkertaisesti puhdasta pahuutta. Todella ihanaa, ettei enää tarvitse huokailla ja kauhistella IS:n sivuilla vieraillessaan! Jos löytyy sielunsiskoja- tai veljiä, niin tehkää sama - jättäkää kommentit sikseen!

Is everybody going crazy?

Taisipa taas vierähtää vähän pidempi aika edellisestä päivityksestä. Nyt on jälleen ASIAA, joka on kenties paras syy kirjoittaa joten here goes...

Lehdethän jaksaa aina hehkuttaa tuolla rapakon takana majailevista tähtösistä jotenkin tämän tyylisesti: "Uskoisitko tätä pakkausta 60-vuotiaaksi?" tai "Näyttääkö hän sinusta 70-vuotiaalta?" Jotenkin tohon touhuun vaan alkaa mennä hermot. Tiedän kyllä, että näitä juttuja ei tarvitse lukea, mutta jostain kumman syystä silti menen sen tekemään. Viimeisimmässä jutussa kirjoitettiin: "Hän todistaa iän olevan todellakin vain pelkkä numero!" Ohessa kuva 73-vuotiaasta sileäotsaisesta ja muutenkin rypyttömästä naisesta. Todistaako hän todellakin toimittajan mielestä iän olevan vain pelkkä numero? Kumma juttu, sillä minusta hän ei todista sitä yhtään. Hän todistaa iän ja vanhenemisen olevan kompleksin aiheuttaja ja oikea pelon paikka. Hän todistaa vanhenemisen olevan syy arvosteluun ja hyljeksintään. Hän on myös hyväksynyt sen olevan sitä kaikkea ja ratkaissut tilanteen käymällä muutamissa toimenpiteissä. Ei lainkaan taistelemalla terveillä elämänarvoilla tätä hulluutta vastaan. Kommenteista löydän paljon kritiikkiä, mutta myös paljon puolustusta. Joku voi kommentoida seuraavasti: "Näyttääpä hän mahtavalta ikäisekseen!" Kirjoittaessaan kommenttiaan tämä henkilö tuskin tiedostaa, että tällä ihannoinnilla hänkin puolustaa omalla tavallaan nykyään vallitsevaa ulkokuorta palvovaa, pinnallista yhteiskuntaa. Yhteiskuntaa, jossa on OK ja enemmistön hyväksymää, että ulkoista ikääntymistä paetaan kaikin mahdollisin keinoin. Yhteiskuntaa, jossa on OK ja tavanomaista, että 50-vuotias näyttää 30-vuotiaalta.

Todella surullista. Aivan kuin ihmisen arvo häviäisi sillä hetkellä, kun hänestä huomaa ikääntymisen. Sillä hetkellä, kun näyttää ikäiseltään, ei "kelpaa" kenellekään. Hänet lykätään sivuun ajatellen: "Voisi tuokin rupsahtanut akka tehdä itselleen jotain, kävisi vaikka leikkauttamassa roikkuvan ihon kasvoiltaan". En vain ymmärrä, en kerta kaikkiaan. Millähän ilveellä iäkkäät, ryppyiset ihmiset pärjäsivät elämässään vaikkapa  pari vuosikymmentä sitten? Miten he onnistuivat olemaan yhtä "hyviä", vaikka ikä heistä näkyikin? Tänä päivänä media on onnistunut syövyttämään monien ihmisten päihin oman ihannekuvansa. Ihmiset pitävät muoti- ja naistenlehtiä Raamattuinaan, antavat niiden jakaa heille omat kymmenen käskyään: "Tavoittele alati nuorekkuutta keinolla millä hyvänsä", "Tee vartalostasi temppeli, jota itse palvot muiden ohella" jne.

Media syöttää silkkaa hulluutta lukijoilleen, tiedostan sen. Terveen ihmisen tunnistaakin siitä, ettei hän lähde hulluuteen mukaan. Lähipiirissäni ei ole yhtäkään, joka olisi ikäännyttyään käynyt kirurgisissa toimenpiteissä tai laitattamassa täyteaineita. Ehkä tämä on myös osasyy siihen, miten asiasta ajattelen.

Kauneuskirurgia on mahtava apu onnettomuusuhreille, väkivaltaisen hyökkäyksen uhreille, epämuodostumista kärsiville tai esimerkiksi toisen rinnan syöpätaistelussa menettäneille. Yläluomileikkaus tehdään useimmiten terveydellisistä syistä. Roikkuvat luomet haittaavat näköä ja siten hankaloittavat jokapäiväistä elämää. Selkäkipuja ja muita kiputiloja aiheuttavat liian kookkaat rinnat voidaan käydä pienennyttämässä leikkauksella. Naiset käyvät PIENENNYTTÄMÄSSÄ rintojaan kipujen vuoksi ja samalla iso joukko käy laitattamassa epäsopusuhtaisen suuria rintaimplantteja. This really is a crazy world we're living in. Edellä mainitut terveydelliset syyt leikkauksiin tai muihin toimenpiteisiin hakeutumisessa on mielestäni enemmän kuin hyväksyttävää. Onko terveydellinen syy sen takana, että nuori 24-vuotias nainen käy laitattamassa botoxia kasvoihinsa, täytettä huuliin ja poskipäihin? Ei ole.

Saatte ihan vapaasti pitää minua hulluna, mutta mielestäni elämän pointti ei todellakaan ole se, että hautaan lasketaan silikoneilla varustettu, sileä- ja kireäkasvoinen ihminen. Hautajaisissa voidaan sitten todeta: "Kyllä hän vaan oli vanhuusvuosinaankin aina niin upean ja nuorekkaan näköinen!" Ihmisen tulee huolehtia omasta hyvinvoinnistaan ja terveydestään, mutta sen voi tehdä ihan sillä simppelillä keinolla. Syö hyvin, liikkuu, harjoittaa stressinhallintaa, ei pidä yllä epäterveellisiä tapoja kuten tupakointia. Terveydestä ja hyvinvoinnista huolenpito ei terveellä ihmisellä sisällä kauneuskirurgiaa ja pistoksia.

Happy happy!

Ihan näin nopeasti vain päivitän, että lehtijutusta tuli oikeasti todella hyvä! Olen tyytyväinen. Kuvassa tosin näyttää, että mun etuhiukset olisi hieman rasvaiset, mitä ne ei todellakaan olleet, koska pesin ne edeltävänä iltana ihan jutun tekoa ajatellen! Hymy on aito ja rento. Muutama onnenkyynel meinasi karata silmistä, kun pääsin jutun loppuun ajatellen: "Ihan mahtavaa, vihdoin se saatiin!" Nyt odottelemaan, että ihmiset lukee jutun ja kiinnostuu. Eipä tässä kummempia, alan lähtemään pikku hiljaa kotia kohti.

YLEnanto

Eikös me eletäkin 2010-lukua? Minkä ihmeen takia sitten YLEn nettisivuilla oli ollut seuraavanlainen galluppi: "Saako lapsen opettaja olla homo?" En halua edes miettiä, kuinka paljon tuohon oli vastannut ei. Onkohan YLEn porukat kaikki kristittyjä? Raamattuhan julistaa olevan syntiä, mikäli mies on miehen kanssa. Mites nainen naisen kanssa? En edes tiennyt, että Raamattu sisältää tuollaisen tuomitsevan virkkeen. Jos kahta ihmistä sitoo yhteen rakkaus, niin mitä väliä, ovatko he keskenään samaa sukupuolta vai eivät? Eräs naista rakastava nainen sanoi osuvasti heidän rakkautensa vastustamisesta: "Miltä sinusta tuntuisi, jos sinua ja rakastasi syrjittäisiin rakkautenne vuoksi?" Tai jotakin sinne päin ainakin, mutta hyvin sanottu joka tapauksessa.

Näin tällä viikolla mainoksen Kulkuri-nimisestä teatteriesityksestä, jossa luki: "Nauru on suurin voima maailmassa". I beg to differ, sillä rakkaus on suurin voima maailmassa! Ihmiset, älkää pelätkö rakastua. 

In too deep?

Olenkohan mä joskus vähän liian syvällinen pohdinnoissani... Joskus miettiessäni, miten onnekas olen ja kuinka paljon rakastan kaikkia elämäni ihmisiä, tulee mieleen ajatus: "Mitä sitten, kun tämä elämä loppuu?" Olenko varmasti valmis luopumaan siitä? Olenko valmis luopumaan rakkaistani? Onko saanut "tarpeekseeni" heidän kanssaan vietetystä ajasta? Toisinaan mua pelottaa, kun enemmän elämää nähneet sanovat jonkun tietyn ikäajanjakson tai elämänvaiheen jälkeen elämän liitäneen eteenpäin ihan silmissä. Hui, kuulostaa kauhistuttavalta. Kuulostaa siltä, ettei olisi kykeneväinen kontrolloimaan omaa elämäänsä.

Ikuisuus on pitkä aika. En tarkoita sitä, että haluaisin viettää tällä maapallolla enemmän kuin terveys (ja muut tekijät?) sallii, mutta joskus tulee ahne olo viettäessään aikaa rakkaimpiensa kanssa. Olen varmaan nyt tosi kliseinen ja tylsä, mutta toivon sydämeni pohjasta, että saisin viettää loppuelämäni rakkaani kanssa. Minusta meidän suhteemme on "joutsensuhde". Nykyään on On-Off -suhteita, avoimia suhteita... On niitä, jotka aviossa ollessaan ravaavat "vieraissa" ja pitävät kaikin voimin kulissia pystyssä. Kaikenlaista löytyy. Omat vanhempani ovat olleet naimisissa yli 30 vuotta ja siihen päälle vielä lisänä seurusteluaika. Todennäköisesti tämä on suuri vaikuttaja siihen, miten asiasta ajattelen. Arvostan ja ihailen heidän suhdettaan ja toivon olevani rakkauden saralla yhtä onnekas. Minusta toiset vain yksinkertaisesti ovat parisuhdeihmisiä ja toiset eivät. Mikä tarve joillakin ihmisillä on hyppiä sängystä toiseen? Elämä ei tosiaan pyöri pelkän seksin, seksuaalisuuden ja seksuaalisten tarpeiden tyydyttämisen ympärillä. Jos on löytänyt oikean rakkauden ja todellisen kumppanuuden, käsittää tämän kyllä. Usein saa lukea selityksiä, kuinka lasten vanhempien välit ovat tulehtuneet, mutta lasten vuoksi pysytään yhdessä. Kumppania petetään, mutta lasten vuoksi on kestettävä. Ei ole lapsille yhtään eroa parempi, että rikkinäistä suhdetta väen väkisin pidetään yllä. Relationship on life support...

Eniten minua näissä suhdeasioissa huvittaa miehet, jotka eri foorumeilla julistavat, että miehet ovat luotu "kylvämään siementään" ja olemaan useamman "naaraan" kanssa. Näin on ehkä ollut joskus. Silloin, kun emme olleet vielä yhtä kehittyneitä kuin nyt. Ei se Raamatun julistus "täyttäkää maa" myöskään tarkoita sitä, että kuljeksisimme ympäriinsä hedelmöittämässä uusia elämän alkuja jatkuvasti ties sun kenen kanssa. Jotkut tuntuvat todella olevan sitä mieltä, että ihmistä ei ole "luotu" yksiavioiseksi. Kuka antaisi minulle vastauksen siitä, millaiseksi ihminen on luotu? Onko siihen jokin tarkka kaava tai malli? Oman käsitykseni mukaan ihminen valitsee täällä oman polkunsa, jota seuraa ja siihen ei ole kenelläkään nokan koputtamista.

Beauty is serious business

Nyt on lehtijuttu aluilla! Viime perjantaina kävi toimittaja, rupateltiin paljon kahvien äärellä, otettiin kuvia ja lopuksi tein hänelle kuumakivihieronnan selälle. Toin esille jutellessamme, että oma suuntaukseni kauneudenhoitoon on aika perinteinen. Nyt vain odottelemaan "vedoksen" saapumista sähköpostiin tarkastettavaksi!

Vielä tuosta perinteisestä suuntauksesta... Pidän hulluutena Botoxin pistättämistä (maailman vahvin hermomyrkky kuitenkin) ja jopa happohoitoja, joissa aiheutetaan ihoon "hallittu palovamma". En erityisemmin välitä kyllä huuli-injektioistakaan. Jo sen laittamisen katsominen saa kiemurtelemaan... Mikä tuollaisessa voi viehättää? 

Nykyinen kauneuskäsitys on aivan järjetön. Jokaisen pitäisi olla siitä samasta muotista: sirot kasvot, epäsopusuhtaisen suuret rinnat, teeny tiny vyötärö ja muhkea peba. Mitä kaikkea tämän kuvan syövyttäminen aivopesulla esim. nuorten tyttöjen päihin aiheuttaa? Kaikkea muuta kuin hyvää, sen verran voin sanoa. Eilenkin näin pelottavan laihan nuoren tytön. Hänen reitensä olivat samaa kokoluokkaa kuin omat käsivarteni. Nyt huom! En katsonut tyttöä inhoten, ivallisesti tai muutenkaan epäkunnioittavaan sävyyn. Olin huolissani hänen puolestaan. En voinut estää tunteen näkymistä kasvoillani. 

Ylen kakkosella näytettiin kolmiosainen, SVT:n tuottama dokumenttisarja nimeltään Kauneuskupla. Ensimmäisessä osassa seurattiin enimmäkseen 24-vuotiasta naista. Hän kirjoittaa suosittua blogia, jonka sisältönä esiintyy mm. kokemuksia uusimmista kauneustoimenpiteistä. Nainen laitattaa Botoxia säännöllisesti ryppyihinsä, hänellä on rintaimplantit, valkaistut hampaat etc. Viimeisimpänä toimenpiteenä hän harkitsi häpyhuulileikkausta, josta hänen ex-anoppinsa puhui hänelle järkeä ja ilmeisestikin sai hänet lopettamaan kyseisen toimenpiteen harkitsemisen. Herätti aika paljon ajatuksia toi kyllä. Kauneusleikkauksissa juoksemisesta voi todella tulla addiktio, niin uskon. Ensimmäisen osan lopussa näytettiin toista nuorta naista, joka katui nenäleikkaustaan. Hän sanoi aika fiksusti: "Jos muuttaa ulkonäköään pysyvästi, ulkokuori ja sisin ei ole enää samaa paria".

Katsoin myös viimeiset osat, joista toinen herätti minussa ehkä eniten vastustusta. Siinä pääosassa oli reilu kolmekymppinen nainen, joka oli saanut kaksi lasta. Hän oli päättänyt mennä "mommy makeoveriin" eli vatsan pienennysleikkaukseen sekä rintaimplanttileikkaukseen. Hänen sanoin: "Olen uhrautunut ja luopunut paljosta tulemalla raskaaksi. Jos haluan entisen vartaloni takaisin, minusta on oikein, että mies maksaa osan kustannuksista". Hänestä jopa yleisistä varoista tulisi saada tukea tämän kaltaisiin leikkauksiin. Tuollaista ajattelua en millään lailla ymmärrä. Miehen kustannuksiin osallistumisen vaatiminen viestittää omasta mielestäni: "Olen synnyttänyt meille lapset, jonka vuoksi vartaloni meni pilalle. Sinun kuuluu myös maksaa saadakseni vartaloni takaisin". Tuo yleisistä varoista tuen saaminen nyt on vielä absurdimpi ajatus. Tekeekö lapsia synnyttävä nainen isonkin palveluksen ja uhrauksen yhteiskunnan hyväksi? Enpä usko. Hyvin pärjäävät muutkin synnyttäneet vinkumatta mitään tuollaista. Miten ylipäänsä noin ulkonäkökeskeinen ihminen saa päähänsä hankkia lapsia? Kyllä jokainen lapsen hankkimiseen ryhtyvä varmasti tietää, ettei kroppa ole raskauden ja synnytyksen jälkeen samanlainen kuin ennen. Jokainen tietää varmasti myös sen, että kovalla työllä ja kärsivällisyydellä pääsee taas lähes samaan kuntoon kuin ennen. Lasten ollessa elämän tärkein asia, luulisi tuon olevan enemmän kuin tarpeeksi.

Noh, viimeinen osa käsitteli erään menestyneen ruotsalaisen plastiikkakirurgin kantaa ja näkemyksiä nykyisestä kauneusleikkausvillityksestä. Oikeastaan päähän jäi vain tämä: "Jokainen nainen ansaitsee rintaimplantit". Anteeksi mitä? Jokainen nainen ansaitsee tulla osaksi tätä suurta muottia? Millä ihmeen tavalla ansaitseminen liittyy joihinkin silikoneihin if I may ask. Ihan kuin implantein varustettu nainen välittömästi tuntisi olonsa paremmaksi, naisellisemmaksi, hyväksytymmäksi, halutummaksi jnejne. Tällaisen tunteen jokainen nainen kyllä ansaitsee ihan ilman mitään ihonalaisia palloja ja sen kyllä ymmärtää jokainen fiksu ihminen, jollaiseksi ilmeisesti tätä omassa täydellisessä maailmassaan elelevää rahanahnetta kirurgi ei voi lukea.

Lopuksi: hyväksyn kauneuskirurgian, kun
- korjataan sairauden aiheuttamia muutoksia (esim. rintasyövälle menetetty rinta)
- korjataan epämuodostumia
- korjataan onnettomuuksista tai muista tapaturmaisista tilanteista syntyneitä vaurioita
- tehdään terveydellisiin syihin perustuva leikkaus esim. näköä haittaavat silmäluomet

Täysin pinnallisuutta ylistävää, ikuiseen nuoruuteen pyrkivää kauneuskirurgiaa en. Call me judgemental or whatever you want but that's what I think.

Long time no ABC, long time no ocean jne.

Tunnustettavahan se on, unohdin blogin kirjoittamisen täysin. Tai ehkä vain innostus lopahti? Nyt noin kahdeksan kuukauden jälkeen sain jostain taas kipinän. Monet asiat ovat askarruttaneet minua viime aikoina ja tämä on tietysti perusraapustamista kevyempi, nopeampi sekä ekologisempi tapa purkaa mietteensä. Mitä elämääni tällä hetkellä sitten kuuluu... read on!

Voisin aluksi mennä tietysti hieman ajassa taaksepäin, kun en kerran niin pitkään aikaan ole kirjoitellut. Viime joulu meni ihanasti, elämäni tärkeimpien ihmisten kanssa. Uusivuosi alkoi sitten hieman synkissä merkeissä. Perheemme rakas koira oli alkanut näyttää merkkejä voimien hiipumisesta noin viikkoa ennen uuden vuoden vaihtumista. Viikolla vanhempieni ollessa töissä tosiasia olisi ollut se, ettei koiramme olisi päässyt ylös edes juomaan kotona ollessaan. Sitkeää kohtutulehdustakin oli. Uudenvuoden päivänä lääkärin avustamana 14-vuotias lemmikkimme pääsi ikuiseen lepoon. Suru oli syvä ja nyt kirjoittaessani tätä, reilu puoli vuotta tapahtuneesta, kurkussa on se tuttu ahdistuksen tunne. Välillä nähdessäni kultaisianoutajia, jotka muistuttavat omaa lemmikkiäni, en voi olla itkemättä. Viimeksi näin kävi tämän viikon maanantaina kävellessäni lenkkipolulta kotiin päin. Mikään ei ole ikuista, paitsi tietysti kauniit muistot. Osana näitä muistoja aion teetättää lempikuvani isommassa koossa ja laittaa sen kehyksissä kotini seinälle. 
 Vuoden alussa sain myös tietää tuttavaperheen perheenjäsenen poismenosta. Sitä oli niin vaikea käsittää. Vaikea siitä on nytkään muodostaa mitään järkevää sanoiksi. Talvi oli siis aika synkkää aikaa.

Kevään ja kesän välissä oli tietysti pääsiäispyhät, vappu, myöhemmin juhannus. Näiden juhlimiset menivät aika perinteisellä kaavalla. Pari kuukautta sitten kauneushoitola Laura's Beauty Sea täytti vuoden. Heinäkuun lopusta elokuun puoliväliin pidin kolmen viikon kesäloman. Loman alkuun kävin siskon ja hänen lastensa kanssa Muumimaassa. Vilinää ja vilskettä piisasi ja hieman kepposiakin, mutta kaiken kaikkiaan kiva reissu ja oli tietysti mukava seurata, miten lapset nauttivat täysin siemauksin. Tiivistettynä: lasten rakkaus Muumeja kohtaan on vilpitön ja VALTAVA.
 Kullan kanssa käytiin loman ensimmäisenä viikonloppuna Nuuksiossa telttailemassa. Porukkaa oli reippaasti, mutta pitäydyttiin silti aika lailla omissa oloissamme. Grillauspaikallakin olisi riittänyt seuraa, kun vain olisi avoimesti aloittanut jutustelun. Grillauspaikalla oli tosin myös nuorisoporukka, joka kuunteli suht kovalla omaa musiikkiaan, mikä nyt ei erityisemmin meihin uponnut. Ehkä siis sekin oli osasyy ruokailuun oman teltan vieressä. Muutamat lyhyehköt luontopolut käveltiin, oli todella lämmin sää.  Sunnuntaipäivänä kotiuduttiin ja pakkailtiin tavaroita jo mökkireissua varten.
 Maanantaina suunnattiin kohti Kuhmoista, Päijänteen rannalle. Mökki oli pieni ja siksi juuri kodikas. Kolme päivää hurahti grillatessa, kalastaessa ja saunoessa. Mahtui siihen tietysti lueskelua ja kortinpeluutakin. Aurinko olisi saanut näyttäytyä enemmän, mutta minkäs teet! Mahtavaa oli silti. Mökillä ei ollut sähköä, joten hämärän tullen laitettiin aina paljon kynttilöitä palamaan. Viimeisenä iltana saunottiin tunnelmallisessa kynttilänvalossa. Saunan lauteilla oli muutama kynttilä ja niin myös ulkona näyttämässä oikean reitin laiturin päähän.   Lomalla ehdittiin pistäytyä myös Airistolla äidin ja isän loma-asunnolla. Pari päivää meni sielläkin nopeasti. Melkeinpä samat aktiviteetit kuin mökilläkin, lisänä minigolf ja ruokailu ravintolassa. On se minigolf vaan aina yhtä hauskaa, tosin nyt molemmilla kerroilla jäin peliporukan häntäpäähän. Eikä tässä vielä kaikki!
Loman loppua juhlistettiin laivalla poikaystäväni isän, pikkuveljen sekä hänen kahden ystävänsä kanssa. Nuoriso (me emme siihen enää miekkoseni kanssa lukeudu) tietysti enimmäkseen vietti aikaa keskenään. Se on jännä, miten laivalla aina jaksaa raahautua molempina iltoina kuuntelemaan karaokea, livebändiä, dj:n soittolistaa... Ei olisi ollut pahitteeksi, vaikkei olisi jaksanutkaan. DJ ei ainakaan ollut mikään erikoinen, monta kertaa piti kinua toivebiisiä. Kun hän viimein suvaitsi toiveen soittaa, oli biisi lyhennetty versio? Livebändikin taisi vetää identtiset keikat molempina iltoina, korkeintaan kaksi uutta biisiä toisena iltana. Tukholmasta tarttui mukaan alusvaatetta ja liila, pitsinen puuvillatoppi. Vaikea uskoa ehkä, mutta sellaista olen halunnut jo pitkään. Tuliaisina vähän suklaata muille ja itselle. Lisäksi oli pakko ostaa Maoam-hedelmätoffeeta ja Pingviini-salmiakkipastilleja. Jälkimmäiset on vaan niin mielettömän hyviä! Rankkaahan laivallaolo tunnetusti on, joten maanantaina oli aika karu fiilis töihin paluun suhteen.

Nyt kohta kolme viikkoa töitä loman jälkeen eikä tunnu enää missään! Kohta kolme viikkoa täynnä myös säännöllistä lenkkeilyä ja lihaskuntoilua with my man. Kroppa tykkää enkä halua todellakaan enää takaisin siihen löysäilyyn, kun en iltaisin viittinyt mitään tehdä! Ihan kuin olisi jotain tulostakin nähtävissä... Kohta pukkaa asiakasta joten it's a wrap!